Jatkoa edelliseen

 

Yleensä saan sanottua sanottavani yhdessä pakinassa, mutta nyt uhkaa tulla jatkokertomus.

Arjesta minulla on tosiaan sen verran arkinen käsitys, ettei unelmointi tunnu sopivan siihen yhteyteen. Ajattelen suorastaan niin, että malttaako sitä omaan ”kaurapuuroarkeensa” tyytyäkään, jos kovinkin paljon pohtii, millaista se ”unelma-arki” olisi. Siksi siis pidän arjessa tärkeämpinä joustamisen ja sopeutumisen taitoja.

Pidän haaveilua ja unelmointia muissa yhteyksissä hyvinkin tärkeinä asioina. Olenpa haaveilun merkityksestä eräässä aikuisopetusyhteydessä luennoinutkin, ja ohjannut samalla opiskelijoiden unelmakarttatyöskentelyä. Koululaisilleni muistutan, että haaveilla saa, ja haaveet voivat toteutuakin. En halua esimerkiksi asettaa esteitä kenenkään ammatillisille haaveille. Reittejä ja keinoja omiin päämääriin pääsemiseen löytyy, kun vain on unelmia ja tahtoa, uskallusta ja voimaa.

Unelmoidessaan ja haaveillessaan ihminen alkaa tiedostamattaankin toimia toiveidensa suuntaisesti. Sitä ottaa pieniä ja isompia askeleita haaveen mahdollistamisen suuntaan. Unelmakarttaa laatiessaan ihminen tekee haaveitaan tietoisemmiksi. Unelmakartan seinälle kiinnittäessään ihminen haluaa muistuttaa itseään haaveistaan ja unelmistaan. Pikkuhiljaa sitä alkaa pyrkiä haaveidensa suuntaan.

Jospa ottaisin taas muutaman omakohtaisen esimerkin unelmoinnin voimasta. Omiin kokemuksiin minulla on copyright, enkä siis riko vaitiolovelvollisuutta taikka yksityisyydensuojaa. Haaveet ammatista, perheestä, omakotitalosta ja vaikkapa kesämökistä ovat tähän ikään ehtineet toteutua. Yksikään niistä ei kuitenkaan ole toteutunut noin vain sormia napsauttamalla, vaan jokainen on vaatinut myös tahtoa, uskallusta ja vähintäänkin henkisiä voimavaroja. Jokaisen haaveen ja unelman eteen on pitänyt olla valmis laittamaan itseään likoon, olemaan sinnikäs ja päämäärätietoinen. Viiden vuoden tavoitteellinen opiskelu takasi ammatin, jossa on riittänyt töitä. Perhe jos mikä on pitkäjänteinen projekti, johon on sitouduttava loppuiäksi. Omakotitaloja meillä on ehditty rakentaa kokonaista kolme. Haave oli niin vahva, että vastoinkäymisistä huolimatta, sinnikkyyttä valmiiksi saamiseen oli vielä kolmannellakin kerralla. Mökiksi hankittiin ensin vaatimaton paikka, mutta seitsemässä vuodessa siitä on saatu kasvatettua lähestulkoon unelmapaikka lauttoineen ja aurinkokansineen.