Ylennys

Meidän perheessämme ollaan ahkeria muuttamaan. Siitä pitäen, kun pistin puoliskon kanssa hynttyyt yhteen puolivälissä 1980-lukua, olemme asuneet kymmenessä osoitteessa. Lie tarttunut lapsiinkin tämä sama levoton veri – evakkoon lähtemään tottuneiden pohjoiskarjalaisten jälkeläisiähän he ovat suoraan alenevassa polvessa siitäkin huolimatta, että osa on sattunut syntymään täällä itäisellä Uudellamaalla.

Meille on kertynyt muuttokokemusta ja rutiinia muuttojen hoitamiseen. Olemmehan omien muuttojen lisäksi auttaneet nuorisoa jo varsin monessa muutossa. Jokainen on lähtenyt kotoa opiskelupaikkakunnalle ja jokaiselle on vuorollaan viritetty koti opiskelija-asuntoon. Osa on tehnyt paluumuuton, tai ainakin välimuuton, takaisin kotiin. Me olemme auttaneet muutoissa, kuljetuksissa ja loppusiivouksissa. Muutamakin liesi ja jääkaappi on kuurattu puhtaaksi uutta käyttäjää varten. Loppusiivouksen tekemisen pontimena on yleensä ollut takuuvuokran takaisin saamisen tahto.

Perheellinen keskimmäinen on hänkin muuttanut jo monesti. Usein on muuttoavuksi järjestynyt kavereita, mutta täältä on saatettu lainata muovisia muuttolaatikoita ja pakettiautoa.

Aina muutot eivät ole osuneet aivan optimaaliseen ajankohtaan. Vuosi sitten keskimmäisen perhe muutti juuri sinä samaisena viikonloppuna, kun piltti päätti syntyä tähän maailmaan. Silloin oli parin mummon ja yhden ukin muuttoapupanos enemmän kuin tarpeen. Kun keskimmäisen perhe muutti nyt takaisin tänne kotikulmille, osui vävyllä olemaan upouusi työsuhde, josta ei kärsinyt kolmen ensimmäisen päivän jälkeen vielä kysellä muuttovapaata. Harjaantunut keskimmäinen - ”muuttaja jo monennessa polvessa” - organisoi muuttoon kahdeksan hengen työryhmän. Ryhmästä löytyi kantajia ja tavaroiden paikalleen laittajia, kaikille oli jaettu tehtävä. Puolisko oli ylennetty autonkuljettajaksi. Hänen uskottiin olevan porukasta se ainoa, joka osasi peruuttaa peräkärryä pakettiauton jatkeena.

Ylennyksen sai tämä mummokin. Mummo vapautettiin tavaroiden kantelusta ja ylennettiin piltin hoitajaksi sekä muonitusvastaavaksi. Kun muuttoryhmä kävi jauhelihakeitolla mummon torpassa, kiitteli keskimmäinen: ”Sullahan nuo on tärkeimmät tehtävät tässä muutossa, Piltin hoito ja meidän ruokkiminen.” Tunsin saaneeni niin kauniit kiitokset, että porskutan niillä ainakin viikon.

Mielihyvin lykkäsin muuttajien matkaan muutaman simapullon.