Arvaan
jo, että
ainakin
toinen teistä
lukijoistani
odottaa malttamattomana jokasyksyistä
satoraporttiani.
Tässäpä
se
tulee.
Keväällä
istutusten
aikaan oli pari muutakin kiirettä.
Ainakin muistelen, että
kiirettä
aiheutti
torpan saaminen juhlakuntoon ja piharakennusten viimeistely samasta
syystä.
Olisiko töissäkin
ollut jotain keväthutinaa.
Niinpä
laitoin
kasvihuoneen toimintaan vasta kesäkuun
puolella, samoin kesäkurpitsat
kompostipenkkiin. Molemmat käynnistelin
tänä
vuonna
ilman todellista ihmeainetta eli hevonkakkaa. Montakaan tainta
en ostanut, vaan kasvattelin kiitollisena ystävieni
antamia tomaatin ja kesäkurpitsan
poikasia sekä
kasvihuonekurkkuja.
Perunansiemeniäkin
sain pienen ämpärillisen.
Siitä
olisi
hyvinkin saanut perunaa yhteen kasvulaatikkoon, vaan olin saamaton ja
perunat jäivät
istuttamatta.
Kesähän
oli siinä
suhteessa
loistava, että
kesäkurpitsalle
ei juuri tarvinnut vettä
kantaa.
Ylhäältä
raaskivat
annostella sitä
riittämiin
jopa janoiselle kesäkurpitsalle.
Kasvihuoneeseen katon alle kannoin pari kannullista joka ilta.
Tästä
kesästä
opin
sen, että
silloin
tällöin
annostellut kanankakkarakeet eivät
aja samaa asiaa kuin ehta hyvin palanut hevonkakka.
Kesäkurpitsoita
on toki saatu, mutta niissä
on
taas voiman puutteesta kielivät
suipot päät,
samaan tapaan kuin kesken puhalluksen olevassa ilmapallossa. Voima
ei ole riittänyt
pullistamaan kasvia koko matkalta. Tomaatteja on saatu, mutta
niissäkin
on mielestäni
määrällistä
eroa
aiempiin vuosiin. Sen sijaan on ollut erinomaisen hauskaa
ihailla tomaatin monia muotoja. Ystävän
lahjoittamissa taimissa oli veikeä
kääpiöpensastomaatti,
jonka hedelmät
olivat kuin marjoja, mutta niin täynnä
makua
kuin vain voivat. Koko kasvin korkeus oli tuskin kahtakymmentä
senttiä.
Amppelitomaatti puolestaan teki raidallisia luumutomaatin
muotoisia tiikeritomaatteja. Musta kirsikkatomaatti on ihana ja
vahvan makuinen sellaisenaan suuhun nakattava vitamiinilisä
ja
pirteyden antaja. Keltainen tomaatti on mehukas ja ihana kuin
aurinko ainakin. Perinteisiä
punaisiakin
on riittänyt
voileivälle
ja maistiaisiksi ystäville.
Kasvihuonekurkku
oli jännittävä
uutuus
kasvihuoneessani. Nyt on todistettu vääräksi
väittämä,
ettei kurkkua ja tomaattia voi kasvattaa samassa kasvihuoneessa.
Molemmista sain sentään
satoa. Kolme kurkun tainta jaksoivat puskea ainakin kahdeksan
pitkää
ja
paksua kurkkua. Jokainen kurkku oli kuin nuija. Ensimmäinen
kurkku oli tunnistanut hoitajansa malttamattomaksi ja oli piilottanut
hedelmänsä
kasvihuoneen
ikkunan ja kasvulaatikon väliseen
koloon. Siellä
sai
kasvaa piilossa isoksi - ihan salaa ja huomaamatta. Laatikon
reuna tosin oli vaikuttanut kasvin muotoon. Kurkku oli
suorakulmainen kuin rakentajan suorakulmamitta ainakin.
Parhaiten
olen taas onnistunut kukkapuolella. Miljoonakelloni ovat kesän
mittaan tehneet ainakin miljoona kellokukkaa ja kukoistavat
amppeleissaan vieläkin.
Samettiruusuni pörhöttävät
runsaina ruukuissa ja parvekelaatikoissa eivätkä
hoksaa,
että
syksy
on tulossa ja saisi jo alkaa lopetella.
Nyt
kun alan pikkuisen uskoa itseeni kukkienhoitajana, päätin
ottaa uuden haasteen ja koettaa muutamien kukkien viemistä
talven
yli. Netistä
kaivettujen
ohjeiden perusteella leikkelin pelargoneista ruskeat lehdet pois ja
otin ne sisälle
kuopuksen viileään
huoneeseen talveksi. Katsotaan onnistuuko tämä
"talvettaminen".
Esikoisen ostamat äitienpäiväruusut
sen sijaan pääsevät
talvehtimaan työpaikkani
kellariin. Jännitetään
onnistuuko pimeä
ja
viileä
talvehtiminen
siellä.
Nyt
ryhdyn lukemaan Viherpiha-lehteä
ja
alan jo haaveilla uudesta kesästä
ja
kasvukaudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti