Väitetään, etteivät suomalaiset osaa
small talkia ja olemme sen vuoksi kömpelöitä kanssakäymisessä maailmalla. Minä
olen eri mieltä. Kyllä ainakin karjalaiset ihmiset hallitsevat pikku puheen
taidon. Se on tullut selväksi niissä muutamissa yhteyksissä karjalaisiin
ihmisiin, jotka Datšan oston tiimoilta on ehtinyt olla.
Kaupantekoreissulla tapasimme
ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran myyjän kanssa. Meistä ehti tulla
siinä ajassa kavereita. Asiapuheen ohessa ehdimme puhua niin paljon karjalaista
täytepuhetta, että tiedämme nyt toisistamme yhtä ja toista – puoliskoiden
yrittäjyyskuvioita myöten.
Kaupanteon jälkeen hurautimme myyjän
kanssa Datšalle katsastamaan irtaimistoa. Myönnän, että olin varannut
käsiveskaani tarralappuja, joilla olisin voinut merkata haluamiani esineitä.
Paikan päällä tarralaput eivät tulleet mieleenkään. Katselimme esineistöä
hyvässä yhteisymmärryksessä. Ihastelin pyöreää rahia, jollaisen muistan
äidilläni olleen lankavarastona minun lapsuudessani ja siksi tuolla esineellä
oli minulle arvoa. Samoin katselin vinttikamarista löytynyttä lapsuudesta
tutunnäköistä radiota. Tiedättehän sen sellaisen ison putkiradion komistuksen,
jolla on isot valkoiset hampaita muistuttavat valitsinnappulat alareunassa. Radion
toimivuudesta viis, se on muisto lapsuudesta. Sovimme, että kirjat saavat jäädä
kamariin hyllyynsä. Siinä on minulle mökkilukemista. Kesäiseksi lukupaikakseni
olen kaavaillut lasikuistia, jolle jäi kevyt rottinkituoli ihan valmiina
lukutuokiota varten. Keittiön pöydälle sain vielä koota kiinnostavia esineitä.
Siihen laitoin lintukirjan ja kiikarit, vihreän pallonmuotoisen lukulampun ja
mustat lyhytvartiset sienikumpparit.
Olemme pohtineet purettavan
rakennuksen erilaisia tuhoamismahdollisuuksia. Vaikka katto on jo romahtanut
sisään, tuntuisi purkamisiin omin toimin ja lauta laudalta tärväytyvän parikin
viikonvaihdetta. Soitin paloasemalle ja kysäisin, ottaisivatko he kohteen
poltettavakseen. Mahtaisiko sellainen käydä harjoitustehtävästä? Rupattelimme
tovin erilaisista vaihtoehdoista, mutta lopputulos oli, että palomiesten
harjoituskäyttöön kohteemme on liian pieni. Polttaminen pitäisi pystyä
perustelemaan savusukellusharjoituksena ja siihen tarkoitukseen pitäisi olla
asuinrakennus. Seuraava ideamme oli traktorin hiabin käyttäminen
purkutyökaluna. Soitin saamamme vinkin perusteella urakoitsijalle. Voi, siitä
puhelusta tuli niin hyvä mieli! Litteroin puhelun tähän teillekin:
K: Haverisen Katri tiällä päivee.
Myö kuultiin kylältä, jotta siulla taitas olla sopivat vehkeet pienen
piharakennuksen purkamisseen ja poisviemiseen. Ossootko sannuu hintoo ihan
suoralta käiltä, vai pitäskö siun käyvä paikan piällä kahtomassa?
U: Kyllä miun pitäs kahtuu. Millonka
työ ootta tiällä vai voinko mie käyvä ihan omin päin?
K: Miun luvalla suat käyvä ihan omin
päin. Soittele sitten, kun oot käyny.
U: No mie käyn tässä viikon sissään
kahtomassa ja killaatan sitten siulle takasin.
Ja minähän odottelen hymyssä suin
sitä ”killautusta” – saan taas puhua kotipuolen murretta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti