lauantai 23. marraskuuta 2019

Tonttula


Olipa kerran harmaa matala hirsitölli kivikkoisella mäntymäellä. Töllin ympärillä oli muitakin harmaita rakennuksia. Harmaan aitan rapulla nökötti vanha pieni ruskea hirsinen luhtiaitta. Tuossa pikkuaitassa oli alakerrassa kaksi huonetta ja rappujen päässä yläkerrassa kaksi hieman matalampaa huonetta. Kesäiseen aikaan luhtiaitan ovet olivat olleet visusti kiinni, mutta syksyllä siellä alkoi tapahtua.

Aitan ovet avautuivat ja pikkuinen tonttukansa alkoi touhuta joulupuuhiaan. Harmaan töllin väki nosti luhtiaitan tonttuineen tuvan kuistille, pois aitan rapulta ja säiden armoilta. Tonttuväki ei muuttomatkasta säikkynyt vaan jatkoi jouluvalmisteluitaan nyt sateilta ja tuiskuilta suojattuna.

Kylläpä siellä piisasikin vilskettä. Mukavahan tuota touhua ja tohinaa oli töllin väen seurailla. Vaikutti siltä, että pikkuruista ahkeraa tonttuväkeä muutti Tonttulaksi nimettyyn luhtiaittaan koko ajan lisää. Punanuttuisia puuhaajia oli viikko viikolta enemmän ja paljon näytti olevan puuhaakin.

Alakerran aitoissa varusteltiin joulun herkkuja. Aittoihin kurkistaessa saattoi nähdä herkullisia kakkuja kerrosvadeilla ja kiiltävänpunaisia omenoita koreissa. Tonttulasten lauluryhmä piti harjoituksia luhtiaitan alatasolla ja siinäpä näytti viihtyvän neulojatonttukin, joka ei malttanut edes istua vaan neuloi seisoessaan ja kävellessäänkin. Joku tonttu kipitti koko ajan rapuissa tuoden ja vieden tavaraa. Yläkerran aitoissa vaikutti olevan käynnissä uutteraa paketointitouhua. Pikkutonttuja oli varmaan kehotettu pysymään poissa jaloista ja he leikkivätkin piirissä yläkuistilla.

Tonttulan pikkuruinen väki odottaa joulua selvästikin vähintään yhtä innolla kuin harmaan töllin isommat asukkaatkin. Tonttulan kuistille oli eräänä päivänä ripustettu komea punainen kello joulusomisteeksi ja joulun odotuksen merkiksi. Harmaan töllin väki puolestaan viritti Tonttulaan valot. Onhan ahkeran väen nähtävä puuhastella kauemmin kuin mitä synkänharmaan marraskuisen päivän luonnonvalolla voi. Voi miten pikkuväki riemastui kuistien kaiteita kiertävistä valoista. Lauluryhmä viritti iloisen joululaulun ja neulojatonttu vaihtoi neulomukseensa uuden värin ja jatkoi värikkään vauvanpeiton neulomista. Herkkuosastolla päätettiin tekaista vielä pari taatelikakkua ja jokunen sata piparia. Yläkerran kuistilla pikkutontut näkivät taas pelata noppapeliään ja pakkaamon puolella nähtiin kiinnittää teippejä ja rusetteja.

Suloisessa sovussa ja toinen toisensa auttamisen hengessä valmistelevat joulujaan pienet ja isot asukkaat harmaan töllin kuistilla ja sisällä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti