Meillä tehtiin kesällä terassia. Sitä tarvittiin meidän
huonojalkaisten liikkumisen avuksi ja sitä kautta saatiin luotua yhteys uuden
mökin ja saunan välille. Siinä välissä
oli nimittäin melkoinen kuoppa. Terassin saamiseksi haluttuun korkeuteen
tarvittiin monta pilaria, joita muurailtiin Leca-harkoista. Harkkotorneja oli
useita ja niitä oli rivissä ja joskus jopa rivin vieressä.
Meidän mökkinaapurimme on mukava savolaismies, joka pitää
asianaan suorittaa meillä liki päivittäistä rakennusvalvontaa. Puolisko, joka
on tunnetusti riskimmänpuoleinen kaveri, viisasteli naapurille, että se rivin
sivussa oleva pilari on tarkoitettu tukemaan hänen ikiomaa istumapaikkaansa ja että siihen tulee pyörivä
tuoli, jolla saattaa yhdessä hetkessä istua grillaamassa ja pienen pyörähdyksen
jälkeen olla isäntänä ruokapöydän päässä.
Savolaismies ei varmaan ymmärtänyt karjalaismiehen
itseironiaa, eikä niin ollen tunnistanut vitsiä. Hän ilmoitti, että hänelläpä
onkin paikkaan passeli tuoli. Puolisko kävi tuolin katsomassa, muttei hänkään
onneton saanut peruttua sanojaan ja kerrottua, että kyse oli aivan
leikkipuheesta. Niin tuli meille heinäkuisena sunnuntaiaamuna 1970-luvun lopun
nahkainen TV-tuoli. Tiedättehän se sellainen, josta oli hyvä katsoa Dallasia ja
Dynastiaa. Mökkinaapuri kertoi tarjonneensa tuolia kaikille sukulaisilleen, mutta
se ei ollut kelvannut kenellekään, eikä sen puoleen kuulemma sopinut
heillekään. Tuoli oli siirretty puuliiteriin odottamaan ottajaa.
Ai että minä riemastuin! Olen kierrätysihminen viimeisen
päälle, mutta enhän minä halua olla mikään jäteaseman loppusijoituspaikan vartija.
Tuoli ei missään tapauksessa sopisi edes ovesta sisään meidän pikkuruisella
mökillä, eikä se ”puhunut samaa kieltä” terassin polyrottinkisten kalusteiden
kanssa. Olenhan minäkin sentään sen verran sisustusohjelmia katsonut, enkä
kyllä kaipaa mökille yhtään enempää ”kerroksellisuutta” kuin mitä sinne aivan
luonnostaan siunaantuu.
Helleviikot pyörivä rumilus vietti ulkona. Olihan siitä
jutun juurta. Sateita pelätessä sille heitettiin päälle mönkijän pressu. Vaan
annas olla – kuukauden ulkoiluttamisen jälkeen saatiin mööpeli kierrätettyä
eteenpäin. Yhtään en valittanut tuolin raskautta, kun kannoin sen tuttavan
Skodan takaluukkuun ja viikkasin mönkijän pressun odottamaan uutta käyttöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti