Itä-Suomessa eletään naapurimaan kanssa kylki kyljessä. Välissä on vain pieni hajurako, rajavyöhyke. Rajavyöhykkeen leveys vaihtelee. Esimerkiksi Parikkalan Koitsanlahdella Venäjä kurkottaa ihan liki ja ohi ajaessa rajapoijut ovat lahdella nähtävillä, kun vain osaa katsoa. Värtsilässä pääsin kesäteatterireissulla näkemään jo uutta ja paljon puhuttua raja-aitaa. Siellä raja kulkee tiensuuntaisesti ja tienvieruspellon takana komeili kilometrikaupalla uutta vihreää verkkoaitaa kuorrutettuna Nato-piikkilangalla. Kesälahdella raja kulkee Pyhäjärvessä. Iso osa järveä on Venäjän puolella. Suitsansaaressa ollaan jo kovin liki rajaa ja havainnoidaan ja aistitaan naapurin metsäpalojen savut ja muut. Kalareissulla saa olla tarkkana, ettei eksy sumussa poijujen väärälle puolelle.
Mutta mitä Itä-Suomessa sitten puhutaan? Puhutaan karhuista, muikku- ja mansikkatilanteesta ja helteestä. Karhuja on paljon ja ne osuvat riistakameroihin, Pyhäjärvestä ei ole saatu muikkua ja on tyydyttävä Puruveden pienempiin muikkuihin, mansikkasato kärsii kuumasta ja niin siitä kärsivät ihmisetkin.
Ei täällä pelätä naapurin hyökkäystä taikka sotaa. Kyse ei ole siitä, etteikö ymmärrettäisi tilanteen vakavuutta. Vaan Itä-Suomen ihmisille raja on ollut tuossa lähellä ”aina” - tai ainakin viimeiset 80 vuotta. Turvallisuuden tunnetta rakentaa se, että jokainen tuntee jonkun, joka on töissä raja-vartiostossa. Tätä nykyä rajavartioston autot liikkuvat ja näkyvät huomattavasti aiempaa enemmän. Se koetaan turvallisena. Samoin rajaa pitkin lentävät helikopterit.
Itä-Suomessa on siinä mielessä palattu 1970-luvulle, että selkä on käännetty itään. Sinne ei ole asiaa. Ei jonoteta Värtsilästä autoa tankkaamaan, ei körötellä busseilla kotiseutumatkoille suvun vanhojen paikkojen kivijalkoja etsimään, eikä tehdä yhteisiä kuorolaulutapahtumia rajan kahta puolen.
Avoimuuden aika on peruuttamattomasti ohi. 1975 Etykissä aistittu Helsingin henki haiskahtaa nyt tunkkaiselle. Rajaa valvotaan ja vartioidaan tiukasti. Kukapa tietää vaikka uuden sukupolven lapset saisivat samantapaisia lapsuusmuistoja kuin puolisko, joka muistaa katselleensa pikkupoikana järven takaa näkyvää Neuvostoliiton rajavartioston valonheitinten liikettä. Valonheittimillä valvottiin, ettei kukaan pimeyden turvinkaan ylittänyt rajaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti