Jotenkin tuohon tapaan
tekisi mieli aloittaa iltarukous. Eipä silti, kalenterin mukaan
kouluväki on jo lomilla, mutta totuushan on muuta. Loma ei ala
koulun oven kiinni painamisesta.
Koulunpito on nykyään
aikamoisen hektistä touhua. Se on kuin pingistä pelaisi. Tai
oikeastaan kuin pelaisi mitä tahansa nopeatempoista syöttelypeliä.
Teet avaussyötön ja pompautat pallon oppilaan puolelle. Saat
palautteen välittömästi. Usein jopa aikamoisen kierteen kanssa.
Koetat siinä sitten pompotella tunnin kerrallaan ja saada jonkun
syötön ihan uppoamaan perille oppilaan opiksi ja pääomaksi.
Entisillä opeilla
hommassa ei pärjää. Koko ajan on tarve uudistua ja oppia itsekin
jotain. Vaikkapa uutta konstia opettamiseen tai uutta tutkittua
tietoa lapsen kehityksestä. Koulunpitoon liittyvät lait ja
säädökset uudistuvat ja päivittyvät – niihin pitää perehtyä.
Ovenripasuunnitelmalla ei
tuntia pidetä. Opettajalla on oltava joka tunnille selkeä
suunnitelma ja ohjenuora. Viimeistään välitunnilla on ehdittävä
hakea havainnollistamisvälineet, varustaa tarvikkeet ja vaikkapa
ottaa kopiot.
Tämän ajan koulu ei ole
erillinen saareke, vaan se on mitä suuremmassa määrin ryhmätyön
tekemisen paikka. Ohjaamme perheiden lapsia yhteistyössä perheiden
kanssa. Wilmailemme vanhempien kanssa päivän mittaan moneen
otteeseen. Kurkkaamme Wilmaan ensimmäistä kertaa aamulla ennen
koulun alkua ja viimeistä kertaa koulupäivän jälkeen. Olemme
palveluksessa aika monta tuntia vuorokaudesta.
Onko se sitten ihme, että
kesäloman alkajaisiksi moni meistä näkee muutaman viikon
kouluperäisiä painajaisia. Ensin niitä näkee joka yö, ja herää
hikisenä ja tuskaisena. Sitten painajaisia näkee enää vain
muutaman kerran viikossa ja juhannukseen tultaessa yöunet vihdoin
muuttuvat rauhallisiksi.
Olen huomannut, että kollegoilla on erilaisia ratkaisuja töistä irti pääsemiseen ja lomalle laskeutumiseen. Joku viettää kesäkuussa hiljaisuuden retriittiä yksikseen vältellen ääniä ja sosiaalisia kontakteja. Niitäpä koulutalven mittaan on ollut aivan yltäkyllin. Moni varaa kesäkuun alkuun matkan ja siirtyy viikoksi tai pariksi toisiin ympyröihin. Uusissa maisemissa varmaan saa ajatukset pois arkikuvioista.
Minä olen saanut tänä
alkukesänä ripustaa aivot narikkaan ja toimia puoliskon
hanslankarina. Työtä on ollut riittävästi niin, että työstä
on tullut ruumis raihnaiseksi ja terve väsymys. Mielekästä puuhaa
omalla pihalla on ollut ihan pitkiksi päiviksi. Kolme ensimmäistä
päivää soi päässäni korvamatona kuutosluokkalaisille laulettu
kaunis ”Hyvää matkaa ja näkemiin sulle toivotan näin, hyvää
matkaa ja näkemiin, siis näkemiin...” Sitten siirryin
ajatuksissa selkeästi jo omaan lapsuuteeni, sillä seuraavina
päivinä päässäni soi muinoinen pyhäkoululaulu ”Pienet
rakentajat me, tiilen tiileen liitämme...” Siitäkin huolimatta,
että puusta rakensimme. Alitajunta ei silti ole hellittänyt,
työtyyppiset painajaiset jatkuvat.
”Lomalle laske,
Luojani!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti