Satujen maailmassa

Näin, kun työskentelee alakoulussa, saa olla lähellä lasten ja satujen maailmaa vielä aikuisenakin. Voi, miten se onkaan ihanaa ja voimauttavaa. Satuihin on yleensä pelkistetty jotain syvällistä viisautta, jota ei lapsena ole lainkaan ymmärtänyt ja joka vasta aikuisena avautuu. Niin minulle ainakin on käynyt monen sadun kanssa.

Usein mietin mielessäni H.C. Andersenin satua "Isä tekee aina oikein". Siinä isäntä lähtee markkinoille vaihtamaan perheen hevosta johonkin muuhun tärkeämpään. Vaihtokaupat menivät aina huonompaan suuntaan. Monen vaihdon kautta kotiintuomisina oli vain säkillinen mätiä omenoita, mutta yhtä kaikki - emäntä kotona oli suunnattoman iloinen. Hän huomasi, että nyt olisi kokonainen säkillinen mätiä omenoita annettavaksi naapurille. Taloon kylään osuneet englantilaiset naureskelivat "Aina yhtä alamäkeä ja aina yhtä iloisena."

Satu on varmaan ollut minulle siksi tärkeä ja usein mielessä, että siinä on ollut joku tuttu asetelma. Samalla satu on loistava avioliiton ohjenuora. Toinen on hyväksyttävä sellaisenaan ja kokonaisena.

H.C. Andersen on kirjoittanut toisenkin minulle tärkeän sadun. Tuo satu kertoo Keisarin uusista vaatteista. Siitä, miten kaupunkiin tuli kankureita, jotka ilmoittivat osaavansa kutoa niin ihmeellistä kangasta, että sitä eivät tyhmät edes näkisi. Sillä tavoin keisari saisi selville, ketkä hänen ympärillään olisivat tyhmiä ja tehtäväänsä sopimattomia ja siis joutaisivat panna pois viralta. Keisari itsekään ei nähnyt tyhjissä kangaspuissa helskyteltyä kangasta, mutta eihän hän nyt tietenkään voinut osoittaa tyhmyyttään. Sama kävi kaikille. Tyhmyyden paljastamisen pelossa kaikki ihailivat kangasta. Vasta eräs pieni poika rohkeni paraatissa huutaa: "Mutta, eihän hänellä ole lainkaan vaatteita!"

Niin usein me uskomme asioihin, joita meille uskotellaan. Varmaan monesti vain sen vuoksi, että pelkäämme tuoda julki omaa, ehkä erilaista mielipidettämme. Pelkäämmekö siis leimautuvamme tyhmiksi? Toisaalta, niin kovin monesti se viisaus asuu lapsissa. Emme saa ajatella, että lapset eivät tietäisi, hoksaisi tai ymmärtäisi!

Peiliin katsoessani minulle putkahti mieleen vielä kolmas satu. Elsa Beskow kertoi kauniisti kuvitetussa kirjassaan minulle rakkaan sadun kolmesta tädistä, Täti Vihreästä, Täti Ruskeasta ja Täti Sinipunaisesta. Tätien väreihin liittyi jotain ominaisuuksia, muutakin kuin viehättymys tuohon kullekin ominaiseen väriin En vain tarkalleen muista, mitä ominaisuudet olivat.

Pelistä katsoessani huomaan olevani Täti Sinipunainen. Ensin sinipunainen eli violetti oli minulle uuden kodin sisustusväri. Vähitellen se on hiipinyt omiin vaatteisiin. Pitääpä kaivaa satukirja esiin vaikka lähikirjastosta ja selvittää, mitä tätien värit aikuiselle kertovatkaan. Tämän päivän ajattelullahan tädit voisivat edustaa vaikka erilaisia puoluekantoja.