Opiksi ja ojennukseksi

Matkailu avartaa ja reissussa rähjääntyy, sanotaan. Tuntuupa olevan niinkin, että reissussa välistä vähän rähjätäänkin.

Liettuassa kerätään henkilöautoa raskaammilta kulkupeleiltä tietullia. Tietulli maksetaan ostamalla kioskista 6€ tarra tuulilasiin. Tuolla tarralla on sitten hankittu oikeus käyttää Liettuan teitä vuorokauden ajan. Reissuautomme oli pakettiauto ja siihen olisi siis tarvittu tarra. Joku oli sanonut, että tarra tarvitaan vain, jos on lastia. Niinpä emme hankkineet tarraa menomatkassa. Väärin luultu.

Voi sentään! Rajapoliisi pisti sireenit päälle ja ajatti meidät tien sivuun. 300€ sakkolapulla uhkailu alkoi hirmuisen rähjäämisen säestyksellä. Siinä mollattiin jo kielitaitoamme ja uhattiin soitolla Suomen konsulaattiin. "Eihän tämä ole minun virheeni. Tämä on teidän virhe! Kyllä Suomessakin poliisi sakottaa, jos minä teen siellä virheen..." Turhaa oli marinamme sakon suhteettomuudesta. "Ajokortti! Passi! Rekisteriote!" Auton takakulmalla käytyjen neuvottelujen jälkeen summa pieneni huomattavasti ja matkamme saattoi taas jatkua. Varma en uskalla olla, menikö raha tietullikassaan, vaiko poliisi taskuun.

Paljon vähemmän rähjäsi puolalainen nopeusvalvontaa tekevä poliisinainen, joka ohjasi meidät tien sivuun ylinopeussakkoa varten. Emme käyneet hämmästelemään ääneen sitä, että vain meidät poimittiin jonosta, jossa ajoimme aivan muun liikenteen kanssa samaan tahtiin jonon keskivaiheilla. Ehkä ne oli ne Suomi-rekkarit, joiden takia poimittiin. No, maksettiin sitten Puolaankin pikkuisen tietullia.

Puolisko oli sitä mieltä, että sakkoja on turha surra. Opiksi ovat.

Puoliskon päiväunet puolestaan koituivat minulle opiksi suurkaupunkiliikenteessä ajamisesta. Olimme tulossa Gdanskiin ja puolisko veteli päivänokosiaan repsikan paikalla. Siinä vaiheessa, kun tultiin keskikaistaa kaupunkiin, puolisko viimein heräsi. Halusin vaihtaa kuskia, mutta iltapäivän kello neljän ruuhkassa se oli helpommin sanottu kuin tehty. Jos olisimme jotenkin päässeet keskikaistalta huoltamon pihaan kuljettajaa vaihtamaan, takaisin tielle pääsy olisi ollut sula mahdottomuus.

Navigaattorin Mielikki opasti kaistojen vaihdossa; "viiden sadan metrin jälkeen, pysy vasemmalle kaistalla." Kerrankin en kinannut Mielikin kanssa oikeakielisyydestä, vaan tottelin ihan suosiolla. Puoliskon täydentävät ohjeet olivat tarpeellisia nekin. Neljä kaistaa rinnatusten samaan suuntaan menossa ja kaikki kaistat koko ajan täpösen täynnä. Matka eteni Golfin keulan verran kerrallaan ja matka kaupungin halki kesti täyden tunnin. Kun sitten pääsimme perille Sopotista varaamamme hotellin eteen, olivat jalkani aivan hyytelönä jännityksestä. Melkein teki mieli tukeutua vastaanottotiskin reunaan. Olihan ajotunti!

Puolan kielen lukemista pitää selvästikin vielä pikkuisen harjoitella. Tilasin Gdanskissa kanavan varressa meille lounaaksi keittoa. Listalla oli selvästi kaksi keittovaihtoehtoa. Tilasin puoliskolle sen pikkuisen kalliimman ja ajattelin itse pärjääväni sillä halvemmalla sopalla, jota kuvittelin minestroneksi. Aikanaan keitot tulivat pöytään. Puolisko sai jotain kinkkusuikalekeittoa kauniisti kukan terälehdillä somistetulla lautasella. Minulle tuli samoin kukin koristeltu lautanen, mutta lautasellani oli tuoremasikkasosetta ja jäätelöpallo. Mikä jottei lomalla voisi syödä lounaaksi jäätelöä ja mansikkasosetta!?

Oppia ikä kaikki!