Matkaihmettelyjä

Lähdettiinpä puoliskon kanssa kaksin autoreissulle. Ensimmäinen ihmetys oli se, että kovasti ovat reissut muuttuneet siitä, kun lapset olivat matkassa. Muistan täälläkin kertoneeni niistä joskus kaikkea muuta kuin iloisista Itä-Suomen reissuista aikana, jolloin äidin matkustuspaikka mietittiin sitä mukaa, että paikalta piti pystyä toimimaan mahdollisimman hyvin erotuomarin tehtävissä. Hankaluuksia oli silloin myös auto-ohjelman ja -viihdykkeen järjestämisessä. Sama musiikki ei miellyttänyt kaikkia, äidiltä loppuivat laulut ja ääni jo Imatran kohdilla. Niin ja karkin korvikkeena tarjoillut rusinat - ne nyt oli syöty jo viimeistään Luumäeltä kuutostielle käännyttäessä. Nyt kun liikutaan kaksin, on potentiaalisia kiukuttelijoita vain yksi. Jos kuljettaja muistaa toppuuttaa tarpeeksi usein teehuoneen kohdalla, olen minä loppujen lopuksi aika mukava matkakaveri. Ajokilometrejä Baltiaan ja Puolaan suuntautuneella yhdeksän vuorokauden reissullamme kertyi kotipihasta kotipihaan mitaten tarkalleen 3135.

Toisena matkapäivänä ajelimme Koillis-Virossa, Narvassa, ja suuntasimme sieltä Peipsijärven rantaa seuraillen Viron eteläiselle rajalle, Valgaan.

Narva oli valittu reissukohteeksemme siksi, että puolisko teki Narvajoen Venäjänpuoleiselle raja-asemalle aidat silloin, kun Viro itsenäistyi Venäjästä. Nyt kävimme katsastamassa Viron suunnasta, miltä rajalla näyttää.

Narvajoki on ollut rajapaikka iät ja ajat. Siitä kertomassa on joen itätörmällä Venäjän puolella nk. Iivanan linna ja länsitörmällä Viron puolella Hermannin linna, eli Narvan linna. Linnat ovat katselleet toisiaan joen yli jo tuhatkunta vuotta. Aina ei rajalla ole ollut yhtä rauhallista kuin tänä päivänä. Puolisko nimittäin kertoi, että aitatolppien poteroita kaivaessa rantapenkereestä löytyi sekä nuolen kärkiä että pääkalloja.

Viron ja Venäjän raja kulkee joessa. Sillalle ei ole asiaa ilman passia ja viisumia. Koska minulla ei ole Venäjän viisumia, tyydyimme katselemaan paikkoja Vironpuoleiselta rannalta. Aidat olivat ehjät ja ryhdikkäät. Se oli tärkeä todeta. Olisimme halunneet vierailla Hermannin linnassa. Etsimme tietä linnalle useammasta suunnasta, kunnes oivalsimme, että toden totta - linnahan on tulliaitauksen sisäpuolella! Kaipa sinne olisi päässyt sisään jonottamatta tullijonossa, mutta luovutimme, koska aikaa etsintään oli jo tuhrautunut niin paljon.

Joka tapauksessa tällä Viron ja Venäjän välisellä rajalla oli voimassa juhlallset muodollisuudet. Passi, viisumi, raja-aita, tullimiehet, jonotuskäytäntö ja niin edelleen. Rajan eri puolilla puhutaan eri kieltä ja käytetään eri valuuttaa.

Ajelimme Peipsijärven rantaa etelään. Ostimme rannalla myyjältä tuoretta, vastasavustettua siikaa ja söimme retkilounaan. Illalla tulimme Valgan rajakylään.

Valga kirjoitetaan Viron puolella g:llä ja Latvian puolella k:lla. Kaupunki on Neuvostoliiton aikana ollut yksi ja sama. Maiden irrottautuessa Neuvostoliitosta ja itsenäistyessä kaupunki jaettiin kahtia ja välille pystytettiin rajalinja. Nyt EU:n myötä tuo rajalinja on purettu pois, tulliasemat ovat jääneet tyhjilleen ja tie kulkee tyhjien tullikoppien vierestä.

Muuten ei tällä rajalla tietäisi maasta toiseen siirtyneensäkään, mutta navigaattori toivotti tervetulleeksi Latviaan ja kertasi Latviassa voimassa olevat ajonopeudet ja liikenteessä sallitun promillemäärän. Totesimme, että päivän ajot on ajettu ja kävimme etsimään majapaikkaa. Pian löytyikin mukava ja viihtyisä kotimajoitus, Armas Majutus. Saimme huoneen ja lähdimme ruokailemaan saman kadun varrella olevaan ravintola-Lilliin. Ravintolan kassakuittia katsellessani ihmettelin, miksi latvialaisravintolan sähköpostiosoite päättyy .ee? "Niin ja puhelinnumerokin muuten alkaa +372!" Kaivomme esille majoituspaikkamme käyntikortin. Sama juttu. Tuumasimme, että kysyenhän tuo selviää. Majoituspaikan emäntä vahvisti, että olimme taas Virossa.

Tällä rajalla oli siis kovin vapaamuotoista. Kaupunkilaisille itselleen on varmaan selvää, millä kadulla ollaan Virossa ja millä Latviassa, näin vieraalle asia jäi aivan mysteeriksi. Autojen rekisteritunnuksista saattoi koettaa päätellä, että kadut joilla enemmistönä olivat EST-tunnuksiset autot olivat Viroa ja kadut, joilla oli enemmän LV-tunnuksia olivat Latviaa. Sama euro toimi valuuttana koko kaupungissa.

Kovin on erilaista Vironkin rajoilla ilmansuunnasta riippuen. Samahan se on meillä idän ja lännen rajoja verrattaessa.