maanantai 14. maaliskuuta 2016

Lokasanko


Olen joskus miettinyt, mihin ihmiset oksensivat pahan olonsa ennen facebookin keskustelupalstoja.

Itse en kykene lainkaan osallistumaan siellä käytäviin keskusteluihin, koska aina tuntuu siltä, että vähintään viisi viisasta koettaa todistaa sanomani typeräksi tai vääräksi ja ainakin haluaa ymmärtää sanomani toisin kuin tarkoitin.  Näihin asti olen kyennyt käymään silloin tällöin lukemassa keskusteluita.  Onhan se yksi tapa seurata ajan ilmiöitä ja ajassa liikkuvaa keskustelua.  

Nyt tuntuu siltä, etten kykene käymään enää edes lukemassa tekstejä.  Siellä keskustellaan nimittäin aivan käsittämättömän rumasti ja yksisilmäisesti vaikkapa nyt maataloudesta ja maatalouden tuista ja maahantulevien pakolaisten auttamisesta.

Maatalousyrittäjävanhempien tyttärenä olen seurannut maataloutta varsin läheltä lapsuuteni ja olen varmaan alasta keskivertoa kiinnostuneempi edelleenkin.  Näen, että on jo arvo sinänsä, että meillä on kotimaiset puhtaat ja tuoreet maataloustuotteet.  Mitä järkeä meille on tuoda esimerkiksi maitoa muualta, jos saamme tuollaisen herkän tuoretuotteen tuotettua kotimaassakin. Jos ajamme alas vaikkapa juuri maidontuotannon, saamme ihmetellä taas muutamaan sataatuhatta uutta työtöntä.  Mikä järki siinä olisi?  

Maanviljelijöiden traktorimarssi Helsinkiin tuntuu sekin kuumentaneen tunteita kovasti.  Kirjoittajat ihmettelivät, miten viljelijöillä on varaa ajella pääkaupunkiin mieltään osoittamaan. Mitä se kenellekään kuuluu, vaikka olisivat ottaneet ennakkoa maitotilistä tankatakseen "löpöä" pääkaupunkireissulle.  Maanviljelijän työ on kovin yksinäistä työtä. Yleensä ei tilalla juuri kollegoita pyöri, vaan jokainen viljelijä hoitaa yksin tai puolisonsa kanssa omaa leiviskäänsä.  Olihan tuo traktorimarssi paikallaan ja perusteltu jo yksistään samanhenkisen yrittäjäväen tapaamisen vuoksi.

Maahamme tulleiden pakolaisten tarvitsemien rahojen perään itkijöitä on palstoilla pilvin pimein.  Ei liene kuitenkaan meidän yksittäisten suomalaisten asia arvioida, kuinka oikein (tai väärin) perustein pakolaisina maahan tulleet ovat liikkeelle lähteneet. Tätä asiaa selvittämässähän on viranomaisjoukko.  He joiden olisi turvatonta palata kotimaahansa, saavat oleskeluluvan ja ne jotka lienevät lähteneet vain rahankiilto silmissä tai muuten onnea onkimaan, palautetaan kotimaahansa.   Minusta tämä on aika selvää ja järkiperäistä.  Avun tarpeessa olevia autetaan. Johan sen sanoo yleisinhimillinen ajattelukin, jos ei halua isompiin kirjoihin vedota.  

Luulenpa, että ihmiset eivät ikävästi kirjoittamalla saa sittenkään omaa pahaa oloaan oksennettua pois, vaan vastoin luulojaan ruokkivat ja lietsovat pahaa oloaan.  Voisikohan vielä palata päiväkirja-aikaan ja kirjoittaa maailmantuskansa sinne eikä nettiin kaikkien luettavaksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti