Viime viikolla kohistiin uutisissa siitä, miten Y-sukupolveksi nimetty väki, 1980-95 syntyneet nuoret aikuiset, ovat jäämässä pienemmille ansioille kuin vanhempansa. Nuoret aikuiset eivät olekaan työllistyneet samaan tapaan kuin aiemmat sukupolvet. Hyvät hankkeet eivät ole enää nuorten aikuisten tavoitettavissa. Tutkimusten mukaan 30 vuotta sitten nuoret aikuiset tienasivat jopa 20% enemmän kuin keskivertotulon. Nykyään nuoret aikuiset jäävät jopa 30% alle keskiarvoansioiden. Ilmiö on kansainvälinen ja sitä päivitellään niin Amerikoissa kuin Euroopassa.
Uutinen kolahti ja jäin sitä tykönäni pohtimaan. Omat lapsenihan ovat syntyneet juuri tuolla aikavälillä. Tai no, nuorimmaisen syntymävuosi on 1996. Tokko vuoden marginaali turvaa hänen ansiokehityksensä? Se jää nähtäväksi. Samaan ikäluokkaan osuvat molemmat bonuspoikammekin. Näin ollen olen seuraillut viiden nuoren työelämään pyristelyä.
Kansainvälinen ilmiö on meilläkin kovin tuttu. Ammattikorkeakoulututkinto ei työllistänyt esikoista. Toinen tutkinto työllistää. Kolme nuoristamme on hankkinut ammattikoulututkinnon, mutta yksikään heistä ei ole työllistynyt koulutusalalleen. Kahdella on sentään töitä. Ymmärrämme, että siitä pitää olla tosi iloinen ja otettu. Kolmas hakee aktiivisesti töitä kuukaudesta toiseen. Toiveikkaankuuloisetkaan haastattelut eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. Nuorimmainen tsemppaa opiskelupaikan eteen. Sekään ei näille tämän ajan nuorille ole itsestäänselvyys.
Toista se tosiaan oli kolmekymmentä vuotta sitten. Eikä toden totta kannusta ketään, jos kertoo, miten hyvin moni asia sentään silloin oli. Lukion käyminen lähes tulkoon takasi tuolloin jatko-opiskelupaikan saamisen. Minulle ja varmaan monelle muullekin kävi niin, että opiskelun jälkeen töihin kutsuttiin ihan hakematta. Minulle soitteli naapurikunnan koulutoimensihteeri, joka kysyi milloin valmistun, "että osataan panna paikka sopivasti hakuun". Siitä alkoi työura. Ihan sillä alalla, jolle olin opiskeluni opiskellut. Sitten, kun halusin vaihtaa paikkakuntaa, minulla oli yhden yönseudun ajan kokonaista neljä työpaikkaa. Se ensimmäinen ja alkuperäinen itäsuomalaisessa kunnassa, josta olin virkavapaalla ja tekemässä töitä naapurikunnan yläkoulussa. Näiden kahden lisäksi olin tullut valituksi molempiin paikkoihin, joihin hain Etelä-Suomeen halutessani. Aamun tullen aloin soitella ja ilmoitella, mihin aion ja mihin taas en.
Jos meillä osattaisiin koulutettaa tulevaisuuden ammatteihin ja töihin jo tänään, luulisi töitä ja hyviä ansioita riittävän nykyisillekin nuorille aikuisille. Luulen, että vikaa on koulutusjärjestelmässä ja meillä koulutetaan menneen maailman työtehtäviin. Suunnaton suurlama haittaa tietysti myös ja työtä on aiempaa vähemmän jaettavaksi. Todella ankeaa on se, että meille on muodostunut kokonainen sukupolvi, joka työskentelee kympin tuntipalkalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti