Otsikon sanat kuulostavat omiinkin korviini kovin yleviltä ja kirkollisilta. Tarkoitus ei ole kirjoittaa saarnaa eikä edes päivänavaustekstiä, mutta jotenkin nuo sanat ovat pulpahdelleet viime aikoina alitajunnastani.
Jokainen naistenlehti on jo vuosia toitottanut, että itselleen pitää osata olla armollinen. Ymmärrän armollisuuden asian niin, että tässä varoitellaan kilteistä tytöistä aikuisiksi kasvaneita naisia siitä, etteivät vaadi itseltään aivan liikoja. Meillä Suomessa kun naisen pitää pärjätä niin monella elämänalalla, yhtä lailla työssä kuin kodin hengettärenä. Sosiaalisia suhteita sukulaisiin ja ystäviin pitäisi myös muistaa hoitaa, vaikka aika ei enää tahtoisi riittää. Paineita voi ottaa niin monesta.
Huomaan oppineeni armollisuutta itseäni kohtaan ainakin parilla alueella. Ennen siivosin tunnollisesti joka armas viikonloppu. Vähintään joka toinen viikonloppu vein matot ulos ja pöllytin oikein kunnolla vuodevaatteita myöten. Nyt huomaan, että harva se viikonloppu vain imuroin ja pesen wc:t - ja luotan, että se riittää. Toinen itseen kohdistuvan armollisuuden alalaji on lenkkeilystä laistaminen. Syksyllinen sairastuminen teki lenkkeilyyn pakkotaukoa. Lenkkeilyn uudelleen käynnistäminen on ollut ylivoimaista. Itselleni armollisena en soimaa siitä itseäni, vaan totean muiden aktiviteettien (lue: rompsunluvun) täyttäneen vapautuneen ajan.
Suoranaista johdatusta tunsin saaneeni kokea eräässä menneen viikon tapahtumassa. Olimme puhuneet yhden ystävän kanssa tammikuussa Kaakon teattereiden yhteisesitteen tullessa meitä kiinnostavista näytelmistä. Ystävääni kiinnosti Kotkan teatterin Ylpeys ja ennakkoluulo. Surullisten tapahtumien vuoksi, lippuja ei oltu saatu varattua. Keskiviikkona iltapäivällä toinen ystäväni laittoi minulle tekstarin ja tarjosi kahta ilmaislippua juuri tuohon esitykseen, jos vain saisin itselleni teatterinkatselukaverin. Väitän, että jos nyt ei nanosekunneissa, niin sekunneissa kuitenkin muistin tammikuisen keskustelumme ystävän kanssa. Saman tien lähetin varovaisen tiedustelun, voisiko teatteriretki olla sopivaa virkistystä arkeen. Oli se! Itse en olisi mitenkään osannut keksaista tälläista virkistystä ystävälleni, mutta kun se ajatus noin minulle tarjolle tuotiin, oli siihen helppo tarttua. Ei kai tällaista tapahdu sattumalta. Kyllä se on luettava ihmeeksi tai johdatukseksi.
Huomaan maalanneeni itseni nurkkaan. Tämä juttu ei taivu enää millään pakinan sävyiseksi. Olkoon, tunnustan, että Riinalla on herkempi ja vakavampikin puoli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti