Luulenpa, että tällainen 50+ -iässä oleva täti-ihminen saa jo vähän muistella. Kaihoilen niitä vanhoja hyviä aikoja. Siis aikoja ennen Suomen alasajon alkua.
Muistelen lämmöllä 1980-lukua, jolloin terveydenhoito oli kaikkien saavutettavissa. Terveyskeskus oli joka kunnassa ja se oli auki ympäri vuorokauden. Korvakipuisen tai kuumekouristuksen saaneen lapsen kanssa ei tarvinnut odottaa aamua, vaan lähilääkäriin pääsi yölläkin. Muistan myös semmoisen Kela-kukkasen, että alle 1-vuotiaan lapsen sairaalareissuille Kela maksoi taksikyydin. Sen turvin olen minäkin esikoisen kanssa huristellut taksilla sadan kilometrin sairaalamatkaa Pohjois-Karjalassa Kesälahdelta Joensuuhun ja takaisin. Nythän terveyskeskukset palvelevat vain virka-aikana ja akuuttia yöllistä lääkäriapua saat hakea aika kaukaa, päivystävästä keskussairaalasta. Pienen vaivan takia ei tietenkään kannata lähteä ja tarkkaan pitää miettiä sekin paljonko reissu todellisuudessa tulee maksamaan - autokuluineen kaikkineen. Nykyään keskussairaaloista laitetaan kovin sairaatkin ihmiset kotimatkalle kimppatakseilla kylien kautta kierrellen. Pahoin pelkään, että hoitoverkon verkonsilmästä putoaa tätä nykyä aika moni jo pelkästään pitkien matkojen vuoksi.
Entäs sitten tämä pankkitoiminta. Ennen pankkeja oli vähän joka kylällä. Pankit palvelivat puoli kymmenestä viiteen. Ottivat vastaan talletuksia, hoitivat asiakkaiden laskujen maksua, jakoivat tiskiltä käteistä rahaa. Takasaleissa neuvoteltiin lainoista ja muista isommista pankkiasioista. Vakuutuksia myivät erilliset vakuutuslaitokset. Pankit olivat oikeasti palvelupankkeja ja pankkeja pidettiin luotettavina paikkoina. Muistanpa että 1980-luvulla pankin kesätyöntekijänä ollessani tiskille tuli iäkäs täti Valittujen Palojen kirjeen kanssa. Muistattehan ne kirjeet, joissa piti liimata tarra tähän ja laittaa rasti tuohon, joissa voi pelkästään osallistua houkuttelevaan arvontaan tai sitten tilata myös Valittujen Palojen vuosikerran. Täti sanoi: "Voisittako työ laittoo tämän silleen, jotta mie osallistun vuan siihen arvontaan? Mie en halluu tilata mittään." Mikäs siinä. Laitettiin tarra oikeaan ruutuun ja livautettiin arvontalipuke oikeanväriseen kuoreen. Kyllä se oli pankkipalvelua. Silloin. Nythän työssäkäyvä ei juuri onnistu pankkivirkailijaa tavoittamaan ja tarkkaa on sekin, mitä palvelua sieltä saa, monenko aikaan ja miltä tiskiltä.
Ja vielä on pauhattava postista. 1980-luvulla posti oli joka kylällä. Sieltä haettiin paketit. Ne Kalle Anttilan lähettämät ja muut. Postista lähetettiin kirjeet, kortit ja paketit perheenjäsenille ja sukulaisille. Kortteja läheteltiin paitsi jouluna myös pääsiäisenä, nimipäivän seutuun ja varsinkin syntymäpäiväksi. Sitten ruvettiin suhauttelemaan tekstiviestejä ja sähköposteja, vilauttelemaan facebook-viestejä ja what's appeja. Posteja ei enää tarvittu joka kylälle. Postiverkkoa harvennettiin. Jopa Loviisan kaunis ja perinteikäs postitalo tyhjeni ja postin toiminnot siirrettiin nolosti R-kioskille. Kalle Anttila myi firmansa, joka sitten uuden omistajan hoteissa jo pian kaatui. Postin pakettivirta väheni. Firmat haluaisivat lähettää laskunsa sähköpostiin tai vielä mieluummin jonnekin Oma Elisa- tai If-palvelusivuille. Laskutkaan eivät enää kulje kirjekuoressa postin kantamina. Kun postivirta vähenee, postin palveluita ajetaan alas yhä kiihtyvällä vauhdilla.
Tätä en sentään olisi uskonut: paperiset sanomalehdet uhkaavat loppua. Ei ole enää kaukana se aika, että musteentuoksuisen, käsissä kivasti kahisevan lehden sijasta saamme vain selailla nettilehteä tabletilla. 8.12. alkaen Loviisan Sanomat siirtyy meidänkin taajamassa päiväkantoon. Sehän tarkoittaa sitä, etten enää voikaan hilpaista yöpaidassa ja isännän isoissa huopavuorisaappaissa postilaatikolle aamukahviseuraa hakemaan, vaan joudun zoomailemaan aviisia aamusilmille aivan liian kirkkaalta tablettinäytöltä. Paperinen lehti tulee postilaatikkoon sitten vasta iltapäivällä sen erikseen paperisena pyydetyn Elisan laskun kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti