Monokkeli

Leppoisa käsityömessureissu Tallinnaan pyllähti silmälasien rikkouduttua hetkessä vähemmän leppoisaksi. Eihän sitä lasit päässä ymmärräkään, miten pulassa ilman laseja voi olla. Normaalioloissa lasit löytyvät aamulla ensimmäisellä käden ojennuksella yöpöydältä silmille ja pysyvät tukevasti nenällä nukkumaanmenoon asti. Nippa nappa voi suihkun ajaksi jättää lasit varmaan paikkaan kodinhoitohuoneen pöydälle. Muuten ne turvaavat näkemistä aina ja joka paikassa.

Käsityömessureissulla kävi kuitenkin niin, että tulin nostaneeksi lasit otsalle naaman pesun ajaksi. Miten sattuikin, että lasit keikahtivat päälaelta lattialle ja napsahtivat nenän kohdalta kahtia. Voihan itku ja hammasten kiristys!  Vanhoja laseja ei tietenkään ollut varuiksi matkaan pakattu, eikä ruokakaupoissa myytävistä lukulaseista ole minulle iloa, kun silmät ovat aivan eri paria.  Messut olivat jo takana, joten käsityömallien ja ideoiden katselu oli suoritettu, mutta yllättävän monta kertaa olin pulassa ihan vain kotiinpaluupäivänä.

Ensimmäiset hankaluudet kohtasin jo hotellin aamupalalla, vaikka hotelli oli tuttu ja samassa aamupalabuffetissa oli aterioitu viimeksi edellisenä aamuna.  Teetä teki mieli, mutten nähnyt kahvikoneen tekstejä. Nojaamalla taaksepäin hahmottui kuitenkin, että yhdessä painikkeessa on kaksi sanaa. Päättelin - onneksi aivan oikein - siinä lukevan ”hot water” ja sain teeni. Aamupalastelu sujui toki muuten ongelmitta, sillä yli viidenkymmenen vuoden harjoittelulla haarukka kyllä osuu suuhun, vaikkei niin näkisikään.

Kaupoissa asioiminen oli joltisenkin hankalaa, sillä on nähnyt maksukorttipäätteen numeroita. Avustajaa en asialle voinut ottaa, sillä ainahan vannotetaan, ettei vaan saa päästää ketään näkemään salaisia tunnuslukuja taikka pin-koodeja. En uskaltanut luottaa siihenkään, että numerot olisivat joka maksupäätteellä samassa järjestyksessä. Eihän siinä auttanut muu kuin kaivaa se vasemman silmän puoleinen puolikas silmälaseista esiin ja käyttää sitä monokkelin tapaan. Vasen käsi kannatteli näkölinssiä aisasta pidellen ja oikea etusormi tökötti numerosarjaa.

Laivamatkalla sormet syyhysivät neulomaan. Siihen tarvitaan välttämättä molemmat kädet, enkä siis voinut kannatella monokkeliani. Laivan infosta sain teippiä, jolla lasit pysyivät kasassa niin kauan, kuin istuin ihan aloillani enkä paljon nyökytellyt saati pyöritellyt päätäni. Siis tarkalleen ottaen yhden sukan verran.

Kotimatkalta bussista puoliskolle lähetetyssä tekstarissa ei ollut päätä eikä häntää. ”Prv”:sta hänen olisi pitänyt osata tulkita vaimon olevan Porvoon kohdalla tulossa. Muut kirjaimet eivät olleet osuneet sinne päinkään.

Kotoa löytyi onneksi ja ensiavuksi arkeen vanhat lasit. Rikkoutuneet lasit korjattiin takuuseen, mutta kolme viikkoahan siihen tärvääntyi. Voi, mitä juhlaa on, kun voi taas tehdä käsitöitä ja lukea kirjoja. Hyvä on sekin, että näkee tehdä töitänsä - pystyy tunnistamaan numerot ja kirjaimet oppilaiden kirjoista ja vihkoista.