Kukkotalkoot

”Pitäisköhän tehdä lanttukukko!?” Tuommoisen viestin sain menneellä viikolla. Se tuli what’s appilla ja ihan ilman hymiöitä taikka muita lieventäviä asianhaaroja. Viestin lähettäjä oli kuopus.  

Minä en ole kuunaan tehnyt lanttukukkoa. Kerran olen googlettimesta kaivamillani savolaisen Kalastaja Eemelin video-ohjeilla tehnyt muikkukukon. Vaikka kukkoperinne elää ja voi hyvin Pohjois-Karjalassa sen omemman piirakkaperinteen rinnalla, olen minä ollut näissä lajeissa luvattoman laiska.

Vaan kuopuspa onkin toista maata. Hän osaa tehdä niin karjalanpiirakat kuin lanttukukonkin. Minä en ole niitä osannut opettaa. Eikä noita taitoja ole ollut mahdollista harjoitella Itä-Suomen Yliopistossakaan. Kuopus on Pohjois-Karjalassa opiskellessaan piipahtanut tuolloin tällöin mummolassa - omien sanojensa mukaan - emäntäkoulussa. Siellä on opeteltu piirakat ja kukot. Seuraavalla kerralla on sikäläisen emäntäkoulun kurssitarjottimella kuulemma maton virkkaaminen ontelokuteesta.

Mummon kanssa on mukava opetella. Mummot osaavat ohjata ihan toisella tapaa kuin äidit. Perimätiedon siirtyminen eteenpäin varmistuu, kun opin siirtyminen eteenpäin ei ole yhden sukupolven varassa. Jos opit voisivat siirtyä vain isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle, moni ketju katkeaisi. Onneksi taitoja voi siirtää vielä mummolta ja ukilta lapsenlapsille.

Minä olen opetellut oman mummoni kanssa sukanneulomisen taidon. Ei sillä, etteikö äitinikin sitä osaisi, mutta mummolla oli enemmän aikaa kerrata kanssani kantapäätä. Nyt kuopus opettelee emäntätaitoja oman mummonsa ohjauksessa. Minusta tämä on aivan mahtavan iso iloinen asia.

Kun sitten perjantaina keräsin kaupasta ostoskärryyni lanttukukkotarpeita, minua suorastaan nauratti. En malttanut olla kertomatta leipomisaikeista tutulle asiakkaalle ja vielä kaupan kassallekin. Harvoin on kärryssäni nimittäin ollut lanttua, ruisjauhoa ja maatiaispossun kylkiviipaleita.

Lauantaiaamuna aamukahvin jälkeen kuopus - tuo kurssit käynyt kukkomestari - sitten sitaisi tukkansa ponnarille ja alkoi alustaa kukonkuoritaikinaa tarkkaan mummon sanelusta kirjoitetun ohjeen mukaan. Käsistään taitava kuopus järjesteli yhden kukon sisään haudutetut lanttuviipaleet ja toiseen isänsä toiveen mukaan Karjalan Pyhäjärven pienet muikut. Molempiin kukkoihin tarvittiin toki niitä maatiaispossun kylkiviipaleita. Puhelimitse konsultoitu mummo varoitteli kukon vuotamisen vaarasta, vaan eivätpä kuopuksen tarkkaan liimatut kukot saumoistaan vuotaneet. Siinä se sitten menikin lauantainen päivä leipoessa, paistaessa, voidellessa ja haudutellessa.  Vihdoin koitti ilta ja päästiin maistamaan kukkoja.

Kylläpä maistuivatkin molemmat kukot hyvälle!  Mieleeni putkahti vanha sanonta. Pohjois-Karjalassa sanotaan silloin, kun joku asia on sanojalleen aivan se ja sama: ”Tieppä kukkoo tahi piirasta!” Sanonnan alkuperä on helppo ymmärtää; herkkua ovat molemmat - aivan sama kumpaa leivotaan!