Vieraslajeja sivuten

Meikämummo, alkuaan maalaistalon tyttö, on taas kerran ihmeen äärellä. Tällä kertaa hämmästelen suhtautumista vieraslajeihin.

Meille muualta tuotu kurttulehtiruusu on havaittu kammottavaksi tuholaiseksi Suomen rannikoilla ja saaristossa. Siitä on päästävä äkkiä eroon. Keinoja kaihtamatta on kurttulehtiruusua kitkettävä ja raikottava, ettei se mokoma vaan tuhoa enää alkuperäistä kasvustoamme. Myynti on kielletty jo kesäkuun alusta ja siirtymäaikaa on annettu vaivaiset kolme vuotta. Sinä aikana tuo viheliäinen kasvi on saatava pois maastamme.

Valkoposkihanhet saapuvat nykyään maanviljelijöiden pelloille valtaisina laumoina syksyin keväin syödä napostelemaan. Eivät nekään aivan kotoperäisiä lintuja ole. Viljelijät kärsivät sadon menetyksistä, mutta lintuihin heillä ei suojelun vuoksi ole lupa koskea. Valkoposkihanhelle on Suomen Birdlife määritellyt hinnaksi 336€. Viljelijöiden on siksi Suomessa tyydyttävä vain kattamaan pöydät koreiksi hanhille. Samaan aikaan Virossa ja Ruotsissa valkoposkihanhea saa metsästää. Kanta on Suomessakin elinvoimainen, eikä uhanalainen. Voisiko kantaa jo hieman rajoittaa?

Merimetsoparvet ovat tuhonneet saaristoa ulosteillaan. Ne repivät verkkoja ja rysiä ja syövät kalaa kalastajien pyydyksistä ja kalankasvatuslaitoksilta. Merimetso halutaan nähdä Suomen omana lajina, vaikka niitä ei välillä liki sataan vuoteen nähtykään. Nyt tämäkin kanta on elinvoimainen, mutta silti merimetsoa suojellaan ja sen tappamisesta on säädetty 235€ maksu.

Eläinten oikeudet ovat olleet kauan tapetilla ihan syystä, mutta nyt aletaan mennä jo ylilyönteihin. Ylilyöntinä pidän edellisten esimerkkien lisäksi - ja aivan erityisesti - vaatimusta kalojen ja onkimatojen tappamisesta. Ymmärrän vielä ison hauen tai lohen tappamisen heti, mutta järvisuomessa syntyneelle mieleen nousee kuva muikkujen välittömästä hengiltä päästämisestä ja sehän on aivan naurettavaa. Kuka muka istuu veneessä vasaran kanssa ja nakuttelee hengiltä - sanotaan nyt vaikkapa – 20 000 kpl rysään saatuja pikkumuikkuja? Kappalemäärä ei liene liioiteltu, sillä pikkumuikkuja sopii kiloon hyvinkin 20 kpl ja päivän rysäsaalis voinee hyvänä muikkukesänä olla jopa tuhat kiloa. Kastemadon kohdalla jään miettimään, millä sen elävän edes päiviltä päästää. Kokemukseni mukaan katkaistu mato luikertelee molemmista päistä.

Maalaistalon tyttönä ajattelen, että luonnon monimuotoisuudesta on pidettävä huolta, mutta minkään lajin ei saa antaa tehdä tuhoa ihmisen elinkeinoille. 1970- ja 80-luvuilla susi- ja karhukannat olivat pienet, eikä niitä saanut metsästää. Kun kannat sitten vahvistuivat ja eläimet alkoivat syödä maanviljelijöiden lampaita ja säikytellä lapsia koulutiellä, alettiin myöntää susien ja karhujen kaatolupia. Samaan tapaan näen nyt valkoposkihanhien ja merimetsojen metsästämisen tarpeen. Hallittu kannan karsinta on kaikkien etu.