Juurimatkalla

Olen luvannut olla tunnin ajan Loviisan vanhojen talojen päivillä niin sanottu päivystävä loviisalainen. Johan Loviisaan muutostamme tuli elokuun alussa kaksikymmentäseitsemän vuotta, joten kyllä kai tässä  vähitellen alkaa ”kokemusloviisalaisesta” käydä.

Tänä kesänä olemme Datšan oston myötä tehneet eräänlaista ”juurimatkaa” kotiseuduille Pohjois-Karjalaan. Mielessämme olemme tehneet vertailua Itäisen Uudenmaan ja Pohjois-Karjalan mentaliteetin välillä. Samalla olemme yrittäneet ymmärtää, miten paljon asuinympäristö muokkaa elämistä ja olemista.

27 vuodessa huomaan oppineeni käyttäytymään aika lailla hillitysti itäuusmaalaisittain. En enää ilmaise tunteitani julkisesti, vaan hillitsen itseni muiden nähden. Ymmärrän jo, ettei kaupan kassalla sovi jäädä rupattelemaan kassamyyjän kanssa. En enää edes odota kyläilykutsua kenenkään kotiin, tapaamisethan hoidetaan kahvilassa.

Pohjois-Karjalassa on toisin. Kirpparilla, kahvilassa, kaupassa – no siis missä vain - on korrektia kysyä, ”mitä sukua sitä ollaan?” Eräänkin kerran – siis useasti - sain tehdä selkoa sukujuuristamme anoppia, appea ja puoliskon sisaruksia myöten.  Vaan itäuusmaalaiseksi opetelleena en tohtinut kysyä, kenen kanssa rupattelin ja kenelle sukuselvitystä tein.

Pohjois-Karjalassa voi edelleen tulla taloon ilman ennakkoilmoittautumista. Juhannuspäivän aamuna heräsimme siihen, että mökin tuvasta huhuiltiin ”huomenta”. Meillähän ei tietenkään ollut ulko-ovi lukossa, niin ei kerta kaikkiaan ole tapana. Mikäs siinä, venekaupat tehtiin juhannuspäivän aamuna ennen aamukahvia. Tuollainen aamuherätys tuntuu olevan Karjalassa ihan tapoina. Näitä on käynyt useamman kerran. Asiaa lähdetään hoitamaan heti aamusta ja hyvä niin – sittenhän se on hoidettu.

Karjalaiset ihmiset ovat töissään ja toimissaan kerrassaan ripeitä. Senkin opin, että Karjalassa kannattaa olla päivävaatteet päällä ennen kuin tarttuu edes puhelimeen, muuten saattaa tulla yllätetyksi yöpaidassa. Soitin nimittäin eräänä aamuna ensitöikseni – vielä yöpaidassa – sähkömiehelle. Hän lupasi tulla katsomaan työn samana päivänä. Kyselin, mihin aikaan hän arvelee tulevansa, että osaan olla paikalla, enkä saunalauttaristeilyllä, jonne olin menossa iltapäivästä.  Vastaus ”Vartin päästä” oli yllättävä ja pisti vipinää kinttuihin ja vauhtia pukeutumiseen.

Vaikka nautimme suunnattomasti pohjoiskarjalaisesta mutkattomasta menosta ja mentaliteetista ja koemme sen omaksemme, huomaamme omaksuneemme jotain itäuusmaalaista oman tilan rajaamista. Hankimme nimittäin ulko-oveen sisäpuolelle haan. Sen oven kiinnipitimen, joka tunnetaan myös nimillä ”säppi”taikka ”ruoppi”. Haka ei tarkoita olla torjuva, mutta se antaa meille hieman enemmän aikaa reagoida.