Teatterikesä

Tälläinen - ei niin mahdottoman kuuma - kesä on ollut mitä sopivin erilaisia retkiä ajatellen. Automatkat eivät ole olleet pakahduttavan kuumia ja vireystila muutoinkin on ollut puuhakas eikä auringonpaahteen uuvuttama. Toisaalta vilunväristyksiä oli muutamassa kesäteatterissa aika lailla.

Pelkästään kesäteatteria katselin peräti viidesti. Ruukin Tohvelisankarin rouva, jota mainostettiin naurutakuulla, ei sitten kolahtanutkaan minun huumorintajuuni. Lienen yksinkertainen ihminen - koko teatteriaika meni nimittäin hämmästellessä, miten 1920-luvun teksti, 1970-luvun lavasteet ja modernisoinnissa repliikkeihin lisätyt 2019 vuoden viittaukset olivat aikamoisessa ristiriidassa keskenään. Näyttelijätyö oli tietysti ammattitaitoista ja miljöö mitä mainioin, joten pisteet niistä.

Ruukissa esitetty lapsille suunnattu nukketeatteriesitys, Ukkosen poika, sen sijaan saa minulta aivan täydet pisteet. 2,5- ja 5-vuotiaat teatterikaverini pitivät esityksestä yhtä lailla. Näytelmä osui ja upposi meihin kaikkiin. Jäipä rauhoittumisen taidon opettamisen teema pyörimään erityisopemummon mieleen ihan arjessakin. Esitys täydentyi upeasti vielä pikkuovilla, joita sai tutkia omaan tahtiin ja joiden takaa löydettiin lisää tietoa näytelmän hahmoista. Teatterireissusta muodostui näin kiva ja monipuolinen kokemus.

Kylmän kalsealla heinäkuun alkupuolen viikolla viihdyin viltin sisällä kesäteatterissa kotipuolessa Kiteellä. Upeasti kohisevaan Potoskavaaran myllymiljööseen oli jälleen kerran rakennettu harrastelijavoimin erittäin viihdyttävä ja mukaansatempaava Kesäkeikka. Näytelmän teema oli kesäteattereista tuttu - eteläsuomalainen huijaripariskunta yritti tulla viekkaudella ja vääryydellä huijaamaan kyläläisten metsät ja rannat – mutta teksti ja toteutus uusi ja raikas. Harrastajanäyttelijöiden heittäytymistä ja osaamista voi vain ihmetellä ja ihailla! Rajan pinnassa Värtsilässä esitettiin navetanvintin näyttämöllä Vallatonta Vihtoria. Vihtorin seikkailuista jäi yhtä lailla hyvä mieli. Erityisihmetystä aiheutti taitava lavastus; kuinka pienelle lavalle olikin kekseliäästi saatu monta toiminnallista tilaa. Kaukana asuva anoppi oli sänkyineen nostettu ylemmäs ja me katsomossahan uskoimme anopin sairastelevan junamatkan päässä.

Heinäkuun puolivälissä päästiin Piltin ja Pirpanan kanssa vielä Loviisan teatterin esittämiä Pikku-Marjan eläinlauluja katselemaan ja kuuntelemaan. Taas olimme aivan myytyjä. Akrobaatit taiteilivat meille silmien eteen lähes koko aakkosiston, ja näyttelijälaulajat esittivät jokaisesta kirjaimesta laulun - vieläpä veikeän koreografian höystämänä. Muutaman tutun laulun lisäksi loppukesän korvamadoksi jäi ehdottomasti Koppakuoriaisen laulu.

Kesän paras kirpparilöytö olikin Pikku-Marjan eläinkirja, jota nyt on jo luettu Piltin ja Pirpanan kanssa mökillä muutamaan kertaan.