sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Mummopuisto


Piltin ja Pirpanan päikkärireitin voi kulkea senioripuiston ohi. Tyttöset olivat kotimatkaa kävellessään ihmetelleet  tavallisesta leikkipuistosta poikkeavan näköistä puuhapaikkaa ja kyselleet äidiltään, mikä se on. Äiti oli nimennyt paikan ”mummopuistoksi” ja selittänyt liikuntavälineiden käyttötarkoitusta. Eipä aikaakaan, kun Piltti jo lähetti mummolle What’s appiin ääniviestiä kysellen, voisivatko he viedä mummon ”mummopuistoon” – ”kun sähän olet mummo!” Piltti lupasi johtaa tätä reissua, sillä hän oli kuulemma  jo tutkinut, miten laitteet toimivat.

Mikäs siinä, mummollehan sopi! Oikein vauhditin lauantaille suunnittelemaani isompaa siivousta, jotta varmaan ehdimme hyvän sään aikana. Lokakuisen lauantain aurinkoisena iltapäivänä sitten toteutettiin retki ”mummopuistoon”. Kokeilimme kaikkia laitteita. Pirpanaa vähän kenkutti, kun kaikki laitteet eivät olleet hänen 3-vuotiaan ulottuvuuksillaan käytettävissä, mutta viereinen Lappsetin kiipeilyteline piti hänetkin puuhassa. Piltti kykeni jo nostelemaan nostolaitetta mummolle malliksi ja heiluttelemaan jalkojaan ”mummonjuoksuttimeksi” nimeämässämme laitteessa. Mummonjuoksutin oli minustakin aivan yliveto. Enpä ollut aikoihin liikuttanut jalkojani niin laajassa kaaressa kuin tuota laitetta liikutellessani. Piltti kiitteli, että oli mukavaa, kun mummo suostui lähtemään heidän ehdottamalleen retkelle ja mummo kiitteli tyttöjä ihanasta retkestä. Pyysin, että tyttöset suostuisivat ulkoiluttamaan mummoa tässä liikuntapuistossa toistekin.

Hiljaisen näköistä puistossa oli. Meidän vilkkaan ja äänekkään joukkomme lisäksi siellä ei muita näkynyt. Haittaako puiston ”senioripuisto”-nimitys tai sijainti terveyskeskuksen katveessa laitteiden käyttöä – mene ja tiedä! Kenties ohikulkijat luulevat laitteita yksinomaan terveyskeskuksen käyttöön tarkoitetuiksi. Kelpaa siellä vartalonkiertoja tehdä muidenkin. Samoin voi tehostaa alaraajojen liikkuvuutta ja hankkia käsivoimia tankoa nostellen. Oli siellä monta muutakin laitetta eri tarkoituksiin – ja kaikki aivan ilmaiseksi tarjolla!

Eivätpä arvanneet tyttöset, että viikko oli nimetty vanhusten viikoksi. Minä olin toki kuullut teemaviikosta mediasta. Luulin, että viikon teemana olisi ollut ”vie vanhus ulos”, mutta tarkistaessani asiaa ymmärsin tämän vuoden teeman olleenkin ”varaudu vanhuuteen”. Ihan sama, molempiin teemoihin osui tämä lastenlasten loisto-oivallus. Vaikken vielä mielestäni vanhus olekaan, voin toki jo alkaa varautua tulevaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti