Lempparielokuvassani Forrest Gumpissa on sivuhenkilönä Etelävaltioissa syntynyt ja kasvanut Bubba, jonka suvulla on katkaravunkalastuslaiva. Armeijassa Bubba kertoo Forrestille kaiken katkaravuista ja sitä juttua tuntuu piisaavan loputtomiin. Elokuvassa on monta leikkausta, joissa tuntuu, että tarina on jatkunut tuntikausia. Katkarapuja saa sieltä ja täältä. Katkaravuista voi tehdä sitä ja tätä. Jne jne.
Viime viikolla puolisko kävi elokuvaa matkien puhumaan muikuista. Karjalan Pyhäjärven saaressa syntyneenä ja saman järven rannalla sivutoimisten kalastajavanhempien lapsena kasvaneena muikku on tullut tutuksi.
Aamupalapöydässä käynnistynyt tarina eteni tähän tapaan. ”On olemassa hottamuikkua, neulamuikkua, nuottamuikkua…”
Ja se jatkui: ”Muikut käyvät kyllä hyvin kaupaksi. Niitä voi viedä muikkumarkkinoille, kalatorille, lähikaupan kalatiskille ja kaipa vielä tänäkin päivänä muikku kävisi kaupaksi talosta taloon kiertäenkin. On sitä sitäkin hommaa tehty. Kuule, oli se aikamoista, kun aamulla ennen koulun alkua päästeltiin muikkuja verkoista sormet kohmeisina ja koulupäivän jälkeen lähdettiin velipojan kanssa kiertämään talosta taloon kalakaupalle.”
”Muikku on kyllä monipuolinen kala. Siitä voi tehdä rantakalaa ja se se vasta on hyvää. Muistan, kun meilläkin saaressa harva se ilta laitettiin rantakalapata porisemaan, niin jopa vain kääntyivät veneet järveltä meidän rantaa kohti. Joskus tuli niin paljon väkeä, että välillä piti lisätä pataan uutta vettä, perunoita ja muikkuja. Savumuikku on sekin kyllä hyvää. Isähän savusti harva se päivä. Vaan kylläpä sen muikun voi valmistaa vaikka hiilloksella. Muistatko, kun tehtiin veneretki saareen ja kypsytettiin kalat hiilloksella? Mutta kuule, jos tänä syksynä saadaan muikkuja, niin otetaan sen verran reilusti, että voidaan pakastaa ja paistaa talvella vaikka pannulla. Kyllä muikku vakuumissa säilyy varmasti hyvänä pakkasessa muutaman kuukauden. Joskus voisi kyllä koittaa, miten muikku onnistuisi kaasugrillissä…”
Viimeisenä töihin lähtiessäni kuulin: ”Muikusta saa mätiä ja eikös siinä ole vitamiinejakin. Olikos se nyt A- vaiko D-vitamiinia?”
Ja niinhän siinä kävi, että puolisko löysi puhelimensa valikosta puhelinnumeron puolitutulle nuottakalastajalle ja tilasi seuraavalle mökkireissulle satsin muikkuja. Ne käytiin poimimassa kalastajan kotitalon rapulta menomatkassa. Siitäpä käynnistyivät meidän ikiomat muikkutalkoomme. Puolisko rakensi mökkituvan pöydälle kalanperkuulinjan. Hän avasi muikun vatsan ja otti mädin talteen. Minä sain jatkaa siitä eteenpäin ja irrottelin muut sisälmykset ja pesin maksan irti selkäruodosta. Neljä kiloa muikkuja oli tarkalleen 84 kalaa. Niistä saatiin lypsettyä liki puoli kiloa herrain herkkua, eli muikunmätiä. Sitä purkitettiin pienen pieniin pakastepurkkeihin kerta-annoksiksi. Aika reilu annos laitettiin suolan ja sipulin kanssa tarjolle ruisleivän kera sukulaiskahveilla. Ja hyvinhän herkku maistuikin. Siinä kuistikahveilla kuultiin taas uusia muikkureseptejä. Lasipurkissa tomaattikastikkeen kanssa valmistettava ”purkkikala” kuulosti sekin tosi hyvältä. Meidän 84 muikkuamme jaettiin 12 kalan ryhmiin. Neljä satsia vakumoitiin ja pakastettiin, kolme ryhmää savustettiin.
Kylläpä vain savumuikku oli minustakin niin hyvää, että tällainen kotimaisen muikun ylistys tuli kirjoitettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti