Muutaman kerran aiemmin ole aprikoinut tätä ja nyt olen asiasta aikamoisen varma – allakan laatija on erehtynyt. Eikä vain vähän- niin, että sekunnin lisääminen maailman aikaan riittäisi. Sillä laillahan aikaa täsmäytettiin viimeksi uudenvuoden aattona vuonna 2016. Nyt ollaan hatelikossa oikein kunnolla.
Koulussa opetetaan lapsille, että vuosi jakautuu neljään vuodenaikaan ja jokaiseen vuodenaikaan kuuluu kolme kuukautta. Usein asiaa vielä havainnollistetaan ja mieleenpainamista autetaan kuhunkin vuodenaikaan sopivilla väreillä. Kevätkuukausiin liitetään mielellään ruohon vihreä, kesään auringon keltainen, syksyyn ruskansävyinen oranssi ja talveen lunta muistuttava vaaleansininen. Kevätkuukausina esitellään maalis-, huhti- ja toukokuu, kesäkuukausiksi sanotaan kesä-, heinä- ja elokuuta. Syksynä tunnetaan syys-, loka ja marraskuu, talvea meillä Suomessa ovat sitten joulu-, tammi- ja helmikuu.
Opetammeko me vanhaa tietoa, vai mistä on kyse!? Ainakaan täällä etelärannikolla ei vielä nyt lokakuun alussakaan olla syksyssä, vaan mennään meteorologien määritelmän mukaan ihan täyttä kesää. Meteorologit nimittäin määrittelevät vuodenkierron termisillä vuodenajoilla. Meteorologien mukaan on kesä, kun vuorokauden keskilämpötila on yli 10 astetta, syksyssä ollaan kun vuorokauden keskilämpötilat ovat 0 asteen ja +10 asteen välissä. Talvi puolestaan tulee, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy nollan alapuolella ja kevättä mennään, kun se taas kipuaa nollan ja kymmenen lämpöasteen välille.
Lasten näkökulmasta asia voi toki olla toisinkin. Kysyin oppilailta, onko heidän mielestään jo syksy, vai vieläkö on kesä. Väriopin sisäistäneet pienet koulukkaani valistivat minua, että syksyhän nyt on, koska puiden lehdet ovat keltaiset. Tähänkin minun on tietysti opettajana helppo yhtyä, vaikka auton lämpömittari lokakuun ensimmäisenä päivänä näyttikin vielä ihan kesäisiä lukemia ja kertoi iltapäivän lämpötilaksi +17,5.
Vaan kylläpä vielä sittenkin tekisi mieli vängätä ja väittää sitkeästi, että kesä on vielä meneillään. Lämpötilan lisäksi on muitakin perusteita. Onneton viherpeukalo kun olen, kasvatan vain ja ainoastaan kesäkurpitsoita ja voin raportoida kotipihan satotilanteesta vain siltä osin. Mutta kyllähän sen nyt nimestäkin kuulee, että kyseessä on kesävihannes. Ja satoa se puskee aina vain. Lokakuun alussa kohopenkillä vieraillessani nappasin matkaan kolme kesäkurpitsaa, joista yksi oli varsinainen jytky. Höyläsin jytkystä jatketta lasagneen ja pienemmät raastoin mehevään vegaaniseen suklaakakkuun. Nämä eivät todellakaan olleet mitkään vihoviimeiset kesäkurpitsojen iltatähdet. Pikkuruisia alkuja näytti olevan vielä lukuisia, eikä kukintakaan ollut ohi. Pakkanen ei ollut kompostipenkissä kasvihuoneen kulmalla vieraillut – kas termistä kesäähän tässä mennään. Tätä menoa kestetään kotoisissa luomu-zucchineissa hyvinkin marraskuulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti