Joulu joka päivä

 

Sellaista se kuulkaas on, kun tämä tunnistamani ja tunnustamani jouluhöperyys on päässyt oikein pahaksi ja kroonistunut. Täytyy sanoa, että tämä vaiva on monessa suhteessa aivan samanlainen kuin tuo toinen riesani eli pehmytkudosreuma. Kumpikin on täysin unholassa vain heinäkuun kuivina kuumina päivinä. Muulloin molemmat vaivat muistuttelevat itsestään ja olemassaolostaan tämän tuosta ja yhtenään.  Ja toden totta - jos heinäkuussa satelee, niin jopa vain molemmat taudit aktivoituvat. Varmuudella silloin juilii eli vihloo joko polvea, käsivartta taikka lonkkaa. Siinä samalla ajatus hiipii jouluun ainakin sitä kautta, että huomaa aprikoivansa, jokohan sitä saisi lähimetsästä joulupöydän sienisalaattisienet.

 

Odottelinpa eräänä marraskuun alun iltana unta joulunpunaisen pussilakanani alla. Kello hipoi jo puolta yötä ja seuraavana päivänä oli vastassa työpäivä. Siispä herätyskello oli viritetty soimaan aamuvarhaisella. Unta siis todellakin jo kaivattiin. Siinä valveen ja unen rajamailla, jossa muutenkin tulee loistavia oivalluksia - milloin tuntisuunnitelmaan, milloin kauppalistaan lisättäväksi – muistui taas mieleeni tuiki tärkeä asia. Vajaan kuukauden kuluttuahan alkaisi joulukalentereiden avaamisen aika. ”Olenkos minä ollenkaan muistanut varautua siihen?  Vai mitenkä se nyt menikään – mahdoinko minä ostaa viime tammikuussa Ad libriksen alesta muutaman kivan joulukalenterin tämän joulun varalle!?”

 

Eipä siinä muu auttanut kuin kömpiä ylös sängystä ja kiivetä emännänjatkolle ja tutkimaan pölyinen komeronpäälys. Toden totta – sieltähän löytyi litteästä pahvilaatikosta kaksi joulukalenteria. Kumpikaan ei sisältänyt suklaata tai muuta päivämäärätavaraa, joten aivan kuranttia tavaraa ovat sesongin tullen taas molemmat. Puolen hinnan ostos onkin jälleen täyden hinnan tavaraa. Näin ollen nyt hankittavia kalentereita olisi vain kaksi. Tai oikeastaan yksi, sillä pienin lapsenlapsista tuskin vielä kerran päivässä avattavista kalenterin luukuista ymmärtää, joten hän voinee saada vaikkapa vaippasäkin.

 

Samalla merkitsin muistilistalleni, että ihan näillä näppäimillä pitäisi muistaa tarkistaa kaikki sukkalaatikot  ja jemmakomerot,  ja inventoida, mitä kaappeihin on vuoden aikana tullut varastoitua. Sitten voikin jo piakkoin levitellä kaikki lahjoiksi aiotut villasukat, suklaalevyt ja muut tavarat vaikkapa sängylle ja alkaa ihmetellä, mitä kenellekin antaisi.

 

Lasten lahjojen kohdalla on vaarana, että lapsi on vuoden mittaan kasvanut jo lahjastaan ohi. Kenties vielä kevätpuolella supersuosiossa ollut Pipsa Possu tai Ryhmä Hau ei enää kiinnostakaan, mahdollisesti ne männä loppiaisen tienoossa neulotut sukat eivät sovikaan käpälään, tai kukaties kesällä löytölaarista ostetut tontunpunaiset pöksyt ovat kasvupyrähdyksen tullen jääneet liian lyhyiksi. Aikuisten kanssa on yleensä helpompaa ja lahjat voi surutta hankkia silloin, kun ne osuvat kohdalle.