Ruususen uniaikaa ei ole tietenkään saanut häiritä ja siksi koko
Loviisa-laiva on purjehtinut sammutetuin lyhdyin. Ruusus-Loviisa ei ole ollut
kovin vastaanottavainen muualta tuleville – ainakaan se ei ole aktiivisesti
houkutellut sen enempää kotimaisia kuin kansainvälisiä muuttovirtoja. Tämä
hiljainen hämärähyssy on monesti ollut vastaanotto myös uutta jalansijaa
kartoittaville yrityksille. Valitettavasti.
Nyt on aika laittaa torkkuohjelmointi pois Loviisa-Ruususen
herätyskellosta. Nyt pitää herätä aktiiviseen toimintaan.
Onneksi heräämisestä on nyt hyviä vahvoja merkkejä. Asuntomessuhanke
ja rantaratalobbaus ovat virkeitä toimia ja ne kertovat halusta saada uusia asukkaita
ja vierailijoita itäisen Uudenmaan lintukotoon, Loviisaan. Haluamme esitellä Kuningattarenrannassa
asuntomessuilla 2023 talotehtaiden ja yksityisten rakentajien rakentamia uusia ja
innovatiivisia taloja siinä missä muulla kaupungissa kauniita vanhoja,
historiaa henkiviä kotejakin. Kerromme jatkossa isoon ääneen kaikille, että pääkaupungista
tunnin matkan päässä idän suunnassa voi asua viihtyisästi meren rannalla ja
silti keskellä kaupunkia. Toivoaksemme tänne pääsee jatkossa rantaradan
ansiosta paitsi omalla autolla myös junalla, jolloin työmatkankin voi hyödyntää
vaikkapa palaveriin valmistautumiseen.
Samalla lailla täytyy nyt herätä toimimaan uusien yritysten
hankkimiseksi. Loviisan on pystyttävä tarjoamaan yrityksille joustavia ja
nopeita ratkaisuja paikkakunnalle sijoittumiseen ja kiinnittymiseen. Enää
meillä ei ole varaa antaa uutta sijoituspaikkaa etsivien tai omien tuttujen,
mutta laajentumishaluisten yritysten, hakeutua naapurikuntiin taikka vaikka
virkeään ja aktiiviseen Mäntsälään. Jos Loviisalla olisi mahdollisuus säästöjen
ja lomautusten vastapainoksi tehdä yksi ainoa rekrytointi, se kannattaisi
varmaan satsata yrityksiä hankkivaan vanhan ajan elinkeinoasiamieheen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti