lauantai 23. tammikuuta 2021

Kovan onnen apuri

 


 

Meille hankittiin muutama talvi sitten mönkijä ja siihen eteen lumilevy. Tarvetta tuntui olevan, sillä tässä rannikollahan  lunta tahtoo tulla joko 30 cm kerrallaan tai sitten ei laisinkaan. Härveli on ollutkin oiva apuri siivotessa lunta pois pihalta ja pitäessä koko tontin levyistä liittymää avoimena.

 

Paitsi tänä talvena. Muutama viikko sitten saatiin lunta ja sitä tuli taas se 30 cm. Pakkastakin oli. Mönkijän neliveto ei suostunut menemään päälle. Oli unohtunut laittaa se päälle viimetöiksi syksyllä. Ei auttanut lämmittäminen ei mikään. Lumet saatiin kyllä kolattua autopihalta kahdella lumikolalla ja sähköisellä lingolla eli Tuiskuttimella, jolla onnistuin tekemään myös polun puuliiterille.

 

Puoliskon sanavarastoon ei kuulu sanaa ”luovuttaminen” ja luovuttamistahan se olisi ollut, jos mönkijän olisi vienyt korjaamoon, vaikka pakkasessa taivasalla pihamaalla korjaaminen oli kurjaa puuhaa. ”Kyllä minä sen kuntoon saan!” oli päättäväinen ilmoitus silloinkin, kun luvassa oli jälleen uutta lunta. Puolentoista viikon nettiselvittelyn ja monen kokeilun jälkeen nelivetovaiva oli voitettu!

 

Vaikka neliveto oli saatu päälle, ei lumen työntely onnistunut vieläkään, sillä nyt ei käynnistynyt moottori. Se oli onneksi pikku juttu ja järjestyi tunnin lämmittämisellä. Tunnin pihanputsauksen jälkeen oli taas remontin vuoro. Tällä kertaa katkesi vinssistä vaijeri, jolla lumilevy on kiinni. Toki sellaisen näppärä mies korjaa omin toimin tuossa tuokiossa.

 

Koska etupiha on pieni, on lunta tavattu työntää takapihalle. Niin oli aikomus tehdä nytkin, mutta eipä se onnistunutkaan. Lunta oli kerta kaikkiaan aivan liian paksulti ja mönkijä jäi mahastaan kiinni hankeen. Puolisko tuumasi, että se oli siltä päivältä siinä ja päätti kiskoa mönkkärin pihaan seuraavana aamuna.  Kas illan myöhällä peltikatolta hurahti lumet alas etupihan puolelle.  Ei kai enää yllätä, että Kiinan ihme oli siinä alla.

 

Seuraavan päivän aktiviteetiksi olikin sitten mönkijän kiskomista kattolumien alta. Tee se itse -mallinen puolisko avitteli vähän alkua lapiolla ja viritti sitten pakettiauton Hiabin töihin. Sieltäpä se peruutti mönkkäri lumen alta. Tarkastettu on, että kaikki on kunnossa ja kone käynnistyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti