Jälkisäädös

 

 

Oli aika maksaa henkivakuutuksen vuosimaksu. Laskulomakkeella pyydettiin peräti kolme eri kertaa tarkistamaan, että edunsaajana ovat haluamamme henkilöt. Tuli kurja olo, kahdestakin syystä. Mietin, epäilläänkö ymmärrystämme, kun asiaa tivataan useaan kertaan. Ja toisaalta – kysymys edunsaajista johdatti ajatuksen aikaan meidän jälkeemme.

 

Tottahan se tietysti on, että elämää on edessä mitä todennäköisemmin vähemmän kuin sitä on takana. Mutta silti kaikkinainen jälkisäädösten miettiminen on ahdistavaa. Hurtilla huumorilla teemoja voi lähestyä, muttei oikein vielä muuten.

 

Viisastelemme siitä, miten jälkikasvumme aikanaan jakaa meiltä jäävää vähäistä perintöä. Perinnöksi ei ole jäämässä juuri muuta kuin arkitörkyä – kippoja, kuppeja, vaatteita ja kirjoja. Aikoinaan, osapuilleen 7-vuotiaana, kuopus ilmoitti haluavansa perinnöksi anopilta perimäni mankelin. Minä onneton olen hassannut lapsen perinnön kierrättämällä retrovihreän kapistuksen eteenpäin, sillä en osannut tehdä sillä juuri muuta kuin kiskoa päärmeitä kylpypyyhkeistä irti. Minulla on ”Kerman Saven astioiden suurin kokoelma – ainakin Heinäveden eteläpuolella”, sanoo puolisko. Luulen, etteivät lapseni osaa arvostaa tuota kokoelmaa, sillä ruskeat Heinä-astiat ovat olleet meillä käyttöastioita vuodesta 1985 asti. Varmaan tilaavat ensimmäiseksi Stena-lavan ja kantavat serviisin sinne – turha minun on alkaa jakaa kuppeja ja kulhoja kolmeen kasaan.

 

En ole innostunut konmarittamisesta. Olen ymmärtänyt, että siinä systeemissä jokaista tavaraa arvioidaan sen mukaan, onko se tuottanut omistajalleen iloa tai ollut tarpeellinen. Mistä sitä tietää, miten paljon iloa vaikkapa kapiokirstun ”myynit” vielä jonain päivänä jollekin tuovat!? Mikä minä olen lakanoita ja pöytäliinoja pois heittelemään!

 

Kuolinsiivouksestakin puhutaan. Siinä ajatuksena on, että henkilö siivoaa itse omat romppeensa, eikä jätä sellaista työtä jälkeläisille. Hitsi vieköön, minä olen vastannut tämän perhekunnan siivouksesta kaikki nämä vuodet, enkä totta vie aio tehdä sitä vielä kuolemani varalle etukäteen.  Sen verran koetan pitää huolenani, että siivoajia odottaa yllätyksenä kasa villasukkia – mummon viimeisenä tervehdyksenä ja siivouspalkkana.