sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

Kuu Kiurusta kesään

 


 


Kuu kiurusta kesään, puoli kuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen – pääskysestä ei päivääkään. Näin loruiltiin ennen ja opetettiin lapsille muuttolintujen tulojärjestystä ja havainnollistettiin samalla kesän lähestymistä.

 

Ennen vanhaan kiuru eli leivonen miellettiin iloiseksi ja leikkisäksi linnuksi – ”taas leivoset ilmassa leikkiä lyö…” Ensimmäisestä kiuruhavainnosta alkoi kesän odotus. Nyt on toisin…

 

Kiuruhan on nykytiedon mukaan varsinainen pahanilmanlintu. Muistammehan kaikki vielä viimesyksyisen Kiurun oman hankkeen pääministerin häämatkan aikana. Ajelin mökiltä kotiinpäin koulun alkua varten 10. elokuuta ja kuuntelin aivan pöyristyneenä Kiurun tiedotustilaisuutta autoradiosta. Kiuru puhui muka varmoina asioina pakkotestaamisesta ja riskimaista tulevien pakkokaranteenista. Yksi toisensa jälkeen muut ministerit sanoutuivat Kiurun linjasta irti ja ilmoittivat, ettei heidän kanssaan ole keskusteltu. Valtio-oppineet alleviivasivat puheenvuoroissaan sitä, ettei mikään ministeriö voi määrätä ketään pakkokaranteeniin. Karanteenimääräykset ovat terveysviranomaisten päätöksiä. Ihmisoikeusasianakin Kiurun yksityisajattelun tuotosta pidettiin.  Kiuru ei ymmärtänyt vetää nolosta sooloilustaan eroamiseen johtavia johtopäätöksiä, vaan päätti jatkaa sinnikkäästi valitsemallaan linjalla.

 

Jälleen tässä lintujen kevätmuuton aikaan, kun jopa pääministeri innostui iloitsemaan laskevista tartuntaluvuista ja vallan riehaantui kiittelemään kuuliaista kansaa, rouva Kiuru näki asiat aivan toisin ja pelkäsi äkkinäistä käännettä pahempaan. Kansa, joka rämpii tässä taajaan muuttuvien koronaohjeiden suossa jo toista vuotta, ansaitsee kyllä silloin tällöin edes pieniä kehuja kuuliaisuudesta. Pelottelu ja kauhuskenaarioiden rakentelu ei millään muotoa lisää luottamusta.

 

Kyllä ihminen on niin perso kehulle ja kiitokselle, että jokainen jaksaa odottaa hyvässä järjestyksessä  tulevaisuudessa häämöttävää omaa rokotusvuoroaan, kun on edes pikkuisen kehuttu ja päätä silitetty.

 

Jonkun riiminikkarin uudelleen riimitelty kevätloru sopii tähän aikaan huomattavasti perinteistä paremmin: ”Kuu Kiurusta kesään, puoli kuuta poikkeusoloista, valmiuslaista vähäsen – pistoksista ei päivääkään!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti