Mökki on mielentila

 

 

Mökillä mieli lepää. Se lepää jopa niin, etten muista ottaa viikonloppudosettiin pakkaamiani verenpaine- ja pehmytkudosreumalääkkeitäni. Mutta eipä niitä siellä tunnu tarvitsevankaan. Verenpaine laskee luonnon ja linnunlaulun vaikutuksesta ja jos jotain paikkaa särkee, se on varmasti vain tervettä työperäistä kipua.

 

Mökkikauppaa, jos mitä, tehdään mielikuvilla. Niinhän sitä minäkin ostin Datšan lasikuistin ja isolehtisen vaahteran kuvilla. Lasikuistilla minun piti lueskella. Kertaakaan en ole vielä kahteen ja puoleen vuoteen siinä  lueskellut. Valokuvan isolehtisen vaahteran puolisko kaatoi ensimmäisten kaadettavien joukossa, jotta pihaan saatiin auton kääntöpaikka.

 

Kevättalvella hurahdin ajatukseen Datšan päivittämisestä parempaan tai - niin kuin nykyään sanotaan – upgreidaamisesta. Ensin osui silmiini 1990-luvun alussa mökiksi rakennettu paikka Puoliskon kotijärven rannassa. No, sepä oli menekkikohde, josta myöhästyimme. Seuraavaksi bongasimme netistä pikkuruisen muutaman vuosikymmenen Datšaa uudemman ja talviasuttavan kuivanmaan talon taajaman laidalta. Myöhästyimme taas. Kumpaakaan kohdetta emme ehtineet edes paikan päälle katsomaan, joten pelkkien myyntikuvien varassa on vaikea sanoa, mitä korjattavaa tai laitettavaa siellä olisi ollut – tokko olisi välttämättä vaihtaen parantunut.

 

Mietimme, miten asioita arvotetaan – mikä on plussaa, mikä miinusta. Hehtaarin lampi, vai kahden valtakunnan järvi? Tasaisen tyyntä ja mahdollisuus pitää laituri vedessä kesät talvet, vaiko myrskyisää ja mahdollisuus saada entistä parempi laituri kevättuulten tuomana? Mökkinä mökiksi rakennettu höylähirsitorppa parin Leca-harkon päällä, vaiko alunperin taloksi tarkoitettu tupa korkealla kivijalalla? Kalavedet avautumassa omalta laiturilta, vaiko sittenkin kahdelle eri Suomen puhtaimpiin lukeutuvalle  järvelle, joista toiselle on vajaat 2 km ja toiselle melkein 4 km?

 

Asiaa eivät sittenkään ratkaisseet vesistön suuruus, eivät hirsi- taikka lautaseinät, sen kummemmin kuin kalavedetkään.  Vaa’ankielen asemassa olivat lopulta korvasienet. Löysin elämäni ensimmäiset korvasienet mökkituvan keittiön ikkunan alta. Ne olivat minulle merkki siitä, että tästä paikasta meidän kannattaa pitää kiinni.