sunnuntai 14. toukokuuta 2023

Käärijähuuma ja hurmos

 



Lordi voitti Euroviisut Ateenassa vuonna 2006. Muulloin suomalaiset viisuilijat ovatkin vartioineet jumbosijaa. Ruotsiin euroviisuvoitto on osunut useasti ja sekös meillä käy kateeksi. Lordin voiton aikoihin olimme perhereissulla Tukholmassa ja Kolmårdenin eläintarhassa. Tuntui hassulta ja hupaisalta, kun joku ruotsalainen, suomenkielisen puheemme kuullessaan, onnitteli meitä Suomen viisuvoitosta. Siellä ei taidettu tuntea kateutta Suomen kautta aikain ensimmäisestä viisumenestyksestä.

 

Tänä vuonna Suomea pääsi edustamaan meillä aiemmin tuntematon esiintyjä, taiteilijanimeltään Käärijä. Ennakkohypetys oli valtaisaa. Käärijän esiintymisasun kopioita käärittiin niin Rautatieaseman Lyhdynkantajien eli Kivimiesten hartioille kuin Oulun Toripolliisinkin olkapäille. Kaikki neonvihreä oli yks kaks ”Käärijän väristä” ja tulkittiin Käärijän kannatukseksi.

 

Meidän Puolasta hankittu peräkärrykuorman sidontaan tarkoitettu kuormaliinamme oli äkkiä kannanotto Käärijän puolesta. Samoin mökkituvan kevään vihreiksi luulemani kynttilät. Facebookissa ihmiset olivat keräilleet kotoaan kaikenmoista vihreää ja laatineet omia vitsikkäitä Käärijä-päivityksiä ja myynti-ilmoituksia. Neonvihreä paalauskone esiintyi käärijänä ja mikä ettei - kääriihän se heinät rullalle paalin sisään. Jonkun vitsiniekan mielestä käärijä olikin pyöröpaalin muovituslaite ja kolmas näki sätkäkoneen varsinaisena käärijänä. Huuma huipentui lauantai-iltaan, jolloin ihmiset - facebookin mukaan - vetäytyivät vihreine juomineen ja eväineen kotisohville Euroviisu-finaalia seuraamaan.

 

Niinhän siinä sitten kävi, että Ruotsi voitti ja Suomi jäi toiseksi. Huolimatta siitä, että yleisöäänillä Cha cha cha olisi voittanut reilusti. Vaikka kakkossija on varmasti komeampi kuin totutut vika taikka tokavika, häviö kirpelöittää jonkin verran. Eniten siinä närästää tietenkin se, että voiton vei pahin kilpakumppanimme ja rakkain naapurimme Ruotsi. Jääkiekon MM-kisat ovat käynnissä ja niissä meillä on taas ihan hyvät mahdollisuudet voittaa Ruotsi. Edellinen mittelö, jota tosin ei mittelöksi saanut sanoa, oli Natoon pääsy. Sinne lähdettiin käsi kädessä, mutta me kirimme edelle ja pääsimme komeasti maaliin. Jos näitä kisoja voi arvottaa, niin tärkeimpänä pidän Natoa, toisena jääkiekkoa ja viisut tulevat vasta kaukana perässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti