Heippa ystäväni,
ajattelin kirjoittaa sinulle ihan
perinteisen paperikirjeen tervehdyksenä täältä mökiltä Pohjois-Karjalasta.
Hyvin on mökkikausi alkanut. Mökin fasiliteetit ovat taas
kohentuneet kovasti. Ollaan tultu selvästi eteenpäin alkuperäisen mökin
1950-luvulta. Aletaan olla ehkäpä jo 1970-luvun alun tasolla. Vihdoinkin on mökkikaivossa sähköpumppu
ja vesi kulkee putkea pitkin kesäkeittiölle asti. Enää en tarvitse muistaa
ottaa vesikanistereita joka kauppareissulle mukaan ja anella kassalta avainta
mökkiläisten vesihanalle kaupan ulkoseinässä. Kipaisenpa vain täytettä
vesikanisteriin kesäkeittiöltä. Kovin kylmänä ja raikkaana se sieltä 23 metrin
syvyydestä tuleekin! Vihdoin saimme myös vesipadan toimintaan. Padalle löytyi sopiva
paikka kesäkeittiöstä ja talvella hankitun savupiipun virittelyn jälkeen pääsin
jo testaamaankin. Kylläpä lämpenee vesi huomattavasti nopsemmin kuin kiukaan
piipun ympärillä olevassa vesisäiliössä. Eiköhän vain ollut vartissa valmista! Vettä
sopii pataan 50 litraa kerralla ja sehän mahdollistaa paitsi tiskaamisen, myös
pyykinpesun pulsaattorikoneella.
Helteinen alkukesä on suosinut tasaisesti kaikkia. Se on
tainnut olla hyväksi jopa lintujen pesinnälle. Lokki rakensi pesänsä ihan
sovinnolla mökin savupiipun juureen, eikä tänä vuonna edes yrittänyt
parkkeerata laiturin nokkaan. Lokkipari on saanut haudotuksi kaksi poikasta.
Valmista tuli ainakin viikkoa tavallista aikaisemmin. Yleensä on valmista
tullut nipin napin juhannukseksi. Västäräkki puolestaan teki pesän mökkiraksan
katon ja harjapellin väliin. Se on sujahdellut uutterasti harjapellin alle ja
ulos. Mustaan peltiin porottanut aurinko on takuulla jouduttanut hautomista siinäkin
perheessä. Hirveä hätä oli västäräkkiparilla eilen, kun tulin maalaamaan heidän
pesäaukkonsa alapuolelle.
Siitä olen pikkuisen harmissani, että kaikki kukinnot niin
puissa kuin niityillä osuivat nyt samaan aikaan. Tervakot niityllä ja keltaiset
kurjenmiekat lammessa ovat jo kukkineet, ihan niin kuin sireenit ja
juhannusruusutkin. Jääköhän mitään kukkimaan juhannuksen aikaan? Mistä neidot
keräävät seitsemän kukkaansa tyynyn alle ja miten sulhaskandidaateista sitten
selvän ottaa?
Jään odottamaan kuulumisiasi,
Katri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti