Työllisyydenhoitoa puolalaiseen tapaan

Palaan vielä pikkuisen loppusyksyn Puolan matkaan. Varoitan jo alkajaisiksi, että tämä jutustelu on tarkoitettu pikemminkin veitikoille kuin tosikoille.

Siitäkin huolimatta, että Puolan työttömyysluvut ovat vähintäänkin suomalaisella tasolla ja että Puolasta reissataan uutterasti matkatöissä maailmalla, silmäämme sattui tämän tuosta, että Puolassa näytti olevan enemmän ja erilaisia työtehtäviä kuin Suomessa.

Tutkimme internetistä, että puolalaisen keskipalkka on vain 600 euroa kuussa. Tasoitusta tuo toki se, että elinkustannuksetkin ovat rutkasti pienemmät kuin täällä Pohjan perukoilla. Jos keskipalkka on tuo kuusisatanen, joutuu moni varmasti lähtemään töihin aika paljonkin halvemmalla. Internet ei suoralta kädeltä kertonut sitä lieneekö peräti työttömyyskorvauskin vastikkeellista toimintaa. Joka tapauksessa näytti siltä, että erilaisissa palveluammateissa työskenteleviä oli paljon.

Ensimmäinen havaintomme oli rautatieaseman kansainvälisen toimiston vuoronumeron painajan pesti. Lipputoimistoon sisään astuessamme saimme vuoronumeron sedältä, joka samalla piti vähän rotia odotustilassa ja katsoi, ettei kukaan etuile tai suorastaan porskuta palvelutiskille ilman vuoronumeroa. Tehtävä ei ollut ollenkaan vähäinen, vaan oikeutti ihan univormun käyttöön. Mietimme heti, että Loviisassakin tuolla tavoin työllistäisi yhden kokopäiväisen työntekijän apteekkiin ja pari puolipäiväistä ruokamarkettien lihatiskien tuntumaan ruuhkahuippujen aikaan.

Rautatieasemalla oli useita info-liivit päälleen saanutta olkalaukkua kantavaa opastajaa. Heiltä saattoi kysäistä, onko nyt varmasti oikealla raiteella, oikeaan suuntaan menossa, oikean lipun kanssa jne. Paikallisjunassa tuollainen apuhenkilö kulki vaunussa mukana. Hän autteli junaan vaunut ja pyörätuolia käyttävät sekä ohjasi lipunmaksulaitteen käytössä. Voi miten oli turvallista matkata junalla, kun apu oli lähellä ja matalalla kynnyksellä saatavissa.

Infoliivit päällä partioivia ihmisiä näkyi myös marketeissa ja markettien parkkipaikoilla. Apua, vinkkiä ja ohjeistusta oli saatavilla iloisesti ja helposti, ihan englannin kielellä.

Pohdintamme kulki luonnollisesti siihen suuntaan, että miksei meilläkin? Osasimme vastata toisillemme, että kaiketi meillä kalliimman palkan maassa on jouduttu siirtymään itsepalveluun juuri säästösyistä. Turvallisuuden tunnetta nuo opastavat palveluammattilaiset ilman muuta loivat kokemuksemme mukaan turistille ja varmaan yhtä lailla esimerkiksi vanhukselle.

Palvelutehtävät ovat tärkeitä. Suomessa on palvelualoilta kadonnut viimeisen kymmenen vuoden aikana aivan liian paljon työtehtäviä. Ravintolassa kuskaamme nykyisin lautasemme usein tiskilinjastolle asti, ennen siinä palveli tarjoilija. Kaupassa otamme ostoskärryt ulkoa katoksesta, keräämme ostoksemme niihin ja palautamme lopuksi kärryt sievästi jonopaikalle. Kärrypoikaa ei tarvita. Itsepalveluna kotitietokoneelta olemme saaneet hoitaa pankkiasiat jo pitkään. Valitettavan kauas on jäänyt se aika, jolloin tv-mainos kertoi, että ”kyllä palvelupankki on aina palvelupankki”.