Hiljaista ihmettelyä

Olemme puoliskon kanssa saaneet seurata lapsenlapsen kasvua aika läheltä. Viime aikoina olemme ihmetelleet, kuinka rauhallisesti Piltti tutkii asioita ja miten hän malttaakin jäädä seuraamaan ja havainnoimaan jotain asiaa aivan kiireettömästi. Osuimme näkemään, kuinka lapsenlapsi istahti nurmikolle turvallisen välimatkan päähän seuraamaan pihakoristeeksi hankitun tuulimyllyn siipien pyörimistä. Aikansa asiaa ihmeteltyään hän jatkoi muihin puuhiin. Samoin Piltti istuskeli uimarannalla hiekassa ja katseli järvelle. Ilme näytti siltä kuin hän olisi pohdiskellut järven olevan aikamoisen iso kylpyamme ja hänen lienee viisaampi pysytellä kuivilla.

Lasten kohdalla mietitään usein, kehen lapsi on tullut tuon taikka tuon tapansa ja taipumuksensa suhteen. Piltin molemmat vanhemmat ovat olleet lapsena vilkkaita ja ehtiväisiä. Samoin vilkkaita ja eläväisiä ovat kaikki hänen isovanhempansakin. Vaan ovatko sittenkään olleet lapsina?

Puolisko on tainnut lapsena olla harkitsevainen tarkkailija. Hän muistaa itsekin istuneensa ja ihmetelleensä asioiden toimintaa. Hän sanoo seuranneensa vierestä vanhempien töitä ja isompien sisarusten tekemisiä pohtien "ai noin se siis toimii!" Puolisko on kertomansa mukaan istunut pikkupoikana ladon takana ja purkanut vanhaa separaattoria ruuvi ruuvilta ja mutteri mutterilta. Aikaa ja kärsivällisyyttä,sekä pitkäjännitteisyyttä on siis ollut.

Minä taas olen vanhempieni kertoman mukaan ollut varsinainen rämäpää. Olenhan lasketellut kolmipyörälläni talon kivirappusista alas ja suoraan pihamaalle. Vanhempieni häälahja-astiat olen tutkinut niin perusteellisesti, ettei niistä tutkimusteni jälkeen ole kovin paljon jäljellä ollutkaan.

Vaan muistan minäkin pari kertaa olleeni aivan paikoillani. Ensimmäinen muistikuvani on kesältä 1967, jolloin olen ollut vajaa kolmivuotias. Olin juossut jalkapohjani naulaan navetan rakennustyömaalla. Jalka oli kääritty siteeseen. Muistan istuneeni talon ulkokuistilla jalka ojennettuna penkille. Katselin siitä kylätien asvaltointia. Tämä on aivan selkeästi oma muistikuvani, eikä minulle kerrottu tapahtuma.

Toisen kerran olin varmuudella aloillani seuraavana kesänä heinäntekoaikaan. Kuivaa heinää purettiin traktorin kuormasta navetanvintille. Siellä heinäkasalla olin keikkumassa tietysti minäkin. Olinpa sitten pudota pylllähtänyt heinäkasalta alas navetanvintin betonilattiaan. Luonnollisesti pää edellä. Muistikuvani mukaan makasin sitten tuvan sängyllä valkoinen vaippaharso kasvoillani. Harso oli laitettu estämään kärpäsiä hyppimästä naamalla.

On se vaan hyvä, ettei Piltti ole tullut ainakaan tässä asiassa mummoonsa!