Kaukana ovat ne ajat, jolloin asumista määritteli pikku pakko - se, että jossainhan sitä on ihmisen pahimmilta pakkasilta ja muilta luonnonilmiöiltä oltava suojassa. Kivikauden ihmisen asumus puusta, nahasta ja sammalista oli aika lailla tuohon tarpeeseen kyhätty. Vielä 1950-luvulla sotien jälkeen Suomessa asuttiin kovin ahtaasti. Kaupungissa "hellahuoneessa" saattoi asua kokonainen perhe ja maalla tuvan ja kammarin torppaan sopi suorastaan monta sukupolvea. 1970-luvulla valtiolla oli tieto siitä, montako neliömetriä asukasta kohden on sopivaa ja standardin mukaista asumista. Arava-lainaa annettiin perheen pääluvun mukaan ja lainoitettiin vain säädettyyn rajaan asti. Liikaa ei sopinut valtion takaamalla lainarahalla rakentaa.
Sittemmin on valtion sääntelystä vapauduttu ja jokainen voi rakentaa asunnokseen niin suuren talon kuin tahtoo... Ja niin kalliin kuin kantti kestää... Oma taikka pankin kantti... Suomen kaunein koti -ohjelmassa esiteltiin huikean hulppeita taloja, joissa kahden ihmisen asumistarpeisiin oli rakennettu jopa 450m2 kolmikerroksisia lasiseinäisiä linnoja. Tarvetta on ollut ja jonkun kantti on kestänyt.
Toisaalta leveän asumisen rinnalla on myös toinen vahva trendi. Asunnoiksi halutaan rakennuksia, jotka on alunalkaen tehty aivan toisiin tarkoituksiin. Tehdasrakennukset, kyläkaupat, koulut - jopa vesitornit - houkuttelevat ihmisiä visioimaan omannäköisiä, yksilöllisiä koteja. Varsinaista valtavirtaa asumisen saralla on sekin, että halutaan palata vanhoihin materiaaleihin. Muovitaloa 1960-luvun Futuron tapaan ei halua nyt kukaan. Hirttä, muuta puuta - siis hengittävää ja luonnonmukaista materiaalia - sopii asunnon olla. Sisäilmaongelmista olemme kuulleet kaikki. Omaan asuntoon halutaan kaikin keinoin varmistaa hyvä sisäilma.
Huomaan, että samat ne ovat haaveet asumisen suhteen eläimilläkin. Oman näköistä, tilavaa, perinnerakentamista arvostavaa ja ennen muuta sitä hyvää sisäilmaa.
Pikkuinen pikkulintu - sanotaan häntä tässä nyt vain sukunimellä, koska emme ole vielä sinunkauppoja tehneet - Tiainen, oli haistellut asumisen trendejä. Lisätila ei olisi pahitteeksi. Perinteikästä puurakentamista arvostaisi kovasti hänkin. Ja raikas sisäilma on tietysti ihan ykkösjuttu!
Tiainen valitsi pesänsä paikaksi vanhan ja perinteikkään hevosvetoisen kylvökoneen viljalaatikon. Puinen paneelista aikoinaan hyvin rakennettu laatikko on edelleen sisältä kuin uusi. Peltikattokin on vielä ehyt. Katon ja rakennuksen välissä on sopiva rako oviaukoksi, kun vuokraemäntä ei ole vielä ehtinyt laittaa kukkaruukkua kannen päälle painoksi. Tilaahan tässä asumuksessa on perinteiseen pönttömalliseen kotiin verraten vähintään viisinkertaisesti, mutta tilaa nyt tarvitaankin, koska perhettä on tarkoitus kasvattaa. Kun arava ei rajoita, niin otetaan ennakkoa ja rakennetaan valmiiksi. Tiainen pehmusti koko tilan vihreällä sammaleella ja kantoi toiseen päähän lisälämpöeritykseksi höyheniä. Eilisen vuokraemännän tarkistuskäynnin huomiona oli, että perhe on kasvamaan päin. Ainakin yksi muna köllöttelee höyhenpatjalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti