Extremestä

Aikoinaan ADHD-koulutuksen alkajaisiksi kerrottiin, että kantasuomalaiset ovat todennäköisesti vaeltaneet Suomeen Volgan mutkasta. Sieltä ovat liikkeelle lähteneet tietysti rohkeimmat, uskaliaimmat ja rämäpäisimmät. Ehkä ne vähemmän hurjat jäivät jo Suomenlahden eteläpuolelle ja uskalikot ylittivät Suomenlahden löytäen uudeksi asuinalueekseen tämän metsäisen ja kalaisan maan. Ne ihan rämäpäät taisivat sivakoida sitten vallan Norjaan asti - siltä ainakin Tour de skitä katsellen vaikuttaisi.

Kun suomalaisten kantaisät ovat noita muita rohkeampia Volgan mutkan asukkeja, seuraa siitä itsestäänselvästi yhtä ja toista. Muutakin kuin aika reipas joukko ADHD-diagnoosin saaneita lapsia ja aikuisia. Suomalaista ei paljon pelota mäkihyppytornissa eikä ralliauton taikka formulan ratissa. Onhan meillä noissa lajeissa kansakunnan kokoon nähden aivan ylivoimainen edustus ja menestys. Aika reippaita täältä on aina oltu lähtemään katselemaan, voisiko leipä jossain toisaalla olla leveämpää kuin täällä. Aikojen saatossa Suomesta on vaellettu sankoin joukoin milloin Ruotsiin, milloin Amerikkaan taikka Australiaan asti. Joskus ovat houkuttaneet autotehtaat, toisinaan kullanhuuhdonta, kaivostoiminta taikka rakennustyöt. Nykyään suomalaiset matkaavat Norjaan kouluruotsin antamalla kielitaidolla ja sijoittuvat kuka terveydenhuoltoon, kuka mihinkin. Suomalaisilla on kyky ottaa tilanne haltuun ja löytää paikkansa uudessakin ympäristössä.

Ajattelen, että noiden muita rohkeampien Volgan mutkan kantaisien perimä näkyy siinäkin, että suomalaiset tuntuvat tarvitsevan elämäänsä aika paljon extreme-kokemuksia.

Sata vuotta sitten ja seitsemänkymmentä vuotta sitten sodat tarjosivat extremeä aivan varmasti enemmän kuin tarpeeksi. Vielä kauan sotien jälkeenkin suurimmalle osalle extremeksi riitti tiukka työ kivisillä pelloilla, metsissä taikka esimerkiksi kalastuksen parissa. Nuottareissu myrskyisällä selällä saattoi hyvinkin kääntyä extremeksi. Suuren perheen ruokkiminen pientilallisen pelloilta kävi extremestä sekin. Onhan monen arki nykyäänkin sellaista extremeä tilistä toiseen tai muusta rahapäivästä toiseen taiteillessa, ettei siinä kauempaa tarvitse lähteä äärimmäisiä kokemuksia hakemaan.

Monen rajojen koetteluun ja extreme-elämysten tarpeeseen on vastannut - ja vastaa - urheilu. Maraton-juoksussa pääsee varmasti kokeilemaan, mitä kehostaan irti saa, niin luultavasti kilpaurheilussa muutoinkin - lähes lajista riippumatta.

Minusta näyttää, että hyvän elintason myötä on muotoutunut ihmisryhmä, joka  - Volgan mutkan väen perillisiä kun on - hakee extreme-kokemuksia arkeensa rahalla. Heillä arjen haasteet taikka urheilu eivät enää riitäkään tyydyttämään seikkailun ja vaeltamisen tarvetta. He lähtevät kokeilemaan rajojaan kenties melko puutteellisin tiedoin ja taidoin. He valitsevat sellaisia lajeja, joita ei moni ole koettanut. He innostuvat vaikkapa luolasukelluksesta ja jäänalaisesta sukelluksesta. Ja voi, kaikki he eivät palaakaan kertomaan tarinaa seikkailustaan!

Sellaiset seikkailijat kuin vuorikiipeilijä Veikka Gustafsson ja vaikkapa monen monta tv-ohjelmaa haastavissa paikoissa tehneet Riku Rantala ja Tunna Milonoff ovat tehneet extremestä elämäntavan. He osaavat myös varmistaa turvallisuutensa.