tiistai 16. tammikuuta 2018

Valitse karjalainen puoliso





Ei mikään ”akkainlehti”, vaan korkealle kodinlehtien luokkaan arvostamani Kodin kuvalehti oli tehnyt listauksen otsikolla: ”13 syytä, joiden vuoksi karjalainen on paras puoliso”. Voipi olla, että meikämummo on vähän jäävi asiaan kantaa ottamaan, mutta milloinkas se on suuremmaksi esteeksi muodostunut. Totta toki on, että olemme puoliskon kanssa molemmat kotoisin Karjalan laulumailta ja sieltäpä ne ovat molempien vanhemmatkin, joten rehellisesti sanottuna muunsorttisista puolisoista ei ole edes näkemystä, saati kokemusta.

Ensimmäiseksi listauksessa todetaan, että karjalainen puoliso osaa nähdä asioiden valoisat puolet. ”Ilo pintaan, vaikka syvän märkänis!” Niin totta. Tässä aivan erityisen lahjakas on puoliskoni. Ei sellaista asiaa, josta hän ei löytäisi jotain hyvää. Jokaisesta kommelluksestakin hän ”saa ainakin kaskun kerrottavaksi”, jos ei muuta.

Karjalaiset kunnostautuvat kuulemma tuliaisten muistamisessa. Totta. Anoppini ei varmasti mennyt minnekään ilman tuliaisia. Ainakin kimppu kukkia omalta pihalta, jos ei lämpimäisleipää löytynyt matkaan. Samanmoinen on äitini. Ei sellaista visiittiä, etteikö vanhempieni tuliaiskopasta löydy kaikkea karjalanpiirakoista kahvipakettiin ja puolukkaämpäriin. Minä olen tuon ominaisuuden suhteen vähän degeneroitunut ja osaan kyllä tallustaa tuttuun kyläpaikkaan jopa tyhjin käsin.

Ruoka tuntuu Kodin kuvalehden selvityksen mukaan liittyvän olennaisena osana karjalaisen puolison ominaisuuksiin. Ja selvityksen pätevyyttä ei toden totta parane epäillä, onhan asiantuntijoina käytetty joukkoa karjalaisia ja heidän puolisoitaan. Ruoka-asiaan tullaan monelta kantilta, monessa eri kohdassa. Totta joka sana, myös omalla kohdallani. Ruoalla rakastaja olen. Halailu on hankalampaa, mutta totta kai perheenjäsenten ja vieraiden mieleistä evästä haluan tarjoilla. Paras kiitos on luonnollisestikin tyhjentynyt ruoka-astia, sehän kertoo siitä, että tarjoilu on ollut maistuvaa. Vielä monta päivää perästäpäin nousee hymy huulille muistaessa, miten Pirpanakin löysi kolmen sanan sanavarastostaan sanan ”yvää!”, kun lusikoi mummon makaronilaatikkoa. Ja entäs se vävyntekele, joka pisteli päiväkahvilla puolet mustikkapiirakasta! Ei kai sen parempaa vävyä voisi ollakaan!?

Laajalti tunnettua ja lehden listauksessakin noteerattua on karjalaisten puheliaisuus. Karjaiseen kotiin voi huoletta tulla oudompikin vieras kylään - ei tarvitse pelätä, että olisi jotenkin hiljaista tai vaivaantunutta. Juttua piisaa kyllä. Mykkäkoulu on lehden mukaan karjalaiselle pahempaa kuin karjalanpaistin puuttuminen joulupöydästä. Ja se on muuten taivahan tosi! Mykkäkoulu on kerta kaikkiaan kamala keksintö ja täysin karjalaiselle luonteelle vierasta. Kiihtyvyys nollasta sataan on hyvä, mutta myös lauhdutin toimii hyvin ja riidat sivuutetaan nopeasti. Itkeä saa ja nauraa, eivätkä ne tokikaan ole edes kaukana toisistaan.

Karjalaisten ihmisten sosiaalisuus on sekin huomattu ja huomioitu listaa tehdessä. Tunnistan! Itselleni riittää keskimääräistä sosiaalisempi työ, puolisko puolestaan jaksaa jaaritella ”kauppalankojensa” kanssa puhelimessa pitkät pätkät. Tiedän, että kotipuolessa kyläillään edelleen sukulaisten, tuttavien ja naapureiden kesken spontaanisti ja pienellä varoitusajalla. Sitä vartenhan on tietenkin pakastimessa vierasvaraa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti