Ei mikään ”akkainlehti”, vaan korkealle kodinlehtien
luokkaan arvostamani Kodin kuvalehti oli tehnyt listauksen otsikolla: ”13
syytä, joiden vuoksi karjalainen on paras puoliso”. Voipi olla, että meikämummo
on vähän jäävi asiaan kantaa ottamaan, mutta milloinkas se on suuremmaksi
esteeksi muodostunut. Totta toki on, että olemme puoliskon kanssa molemmat
kotoisin Karjalan laulumailta ja sieltäpä ne ovat molempien vanhemmatkin, joten
rehellisesti sanottuna muunsorttisista puolisoista ei ole edes näkemystä, saati
kokemusta.
Ensimmäiseksi listauksessa todetaan, että karjalainen
puoliso osaa nähdä asioiden valoisat puolet. ”Ilo pintaan, vaikka syvän
märkänis!” Niin totta. Tässä aivan erityisen lahjakas on puoliskoni. Ei
sellaista asiaa, josta hän ei löytäisi jotain hyvää. Jokaisesta
kommelluksestakin hän ”saa ainakin kaskun kerrottavaksi”, jos ei muuta.
Karjalaiset kunnostautuvat kuulemma tuliaisten
muistamisessa. Totta. Anoppini ei varmasti mennyt minnekään ilman tuliaisia.
Ainakin kimppu kukkia omalta pihalta, jos ei lämpimäisleipää löytynyt matkaan.
Samanmoinen on äitini. Ei sellaista visiittiä, etteikö vanhempieni
tuliaiskopasta löydy kaikkea karjalanpiirakoista kahvipakettiin ja
puolukkaämpäriin. Minä olen tuon ominaisuuden suhteen vähän degeneroitunut ja
osaan kyllä tallustaa tuttuun kyläpaikkaan jopa tyhjin käsin.
Ruoka tuntuu Kodin kuvalehden selvityksen mukaan
liittyvän olennaisena osana karjalaisen puolison ominaisuuksiin. Ja selvityksen
pätevyyttä ei toden totta parane epäillä, onhan asiantuntijoina käytetty
joukkoa karjalaisia ja heidän puolisoitaan. Ruoka-asiaan tullaan monelta
kantilta, monessa eri kohdassa. Totta joka sana, myös omalla kohdallani.
Ruoalla rakastaja olen. Halailu on hankalampaa, mutta totta kai perheenjäsenten
ja vieraiden mieleistä evästä haluan tarjoilla. Paras kiitos on
luonnollisestikin tyhjentynyt ruoka-astia, sehän kertoo siitä, että tarjoilu on
ollut maistuvaa. Vielä monta päivää perästäpäin nousee hymy huulille
muistaessa, miten Pirpanakin löysi kolmen sanan sanavarastostaan sanan ”yvää!”,
kun lusikoi mummon makaronilaatikkoa. Ja entäs se vävyntekele, joka pisteli
päiväkahvilla puolet mustikkapiirakasta! Ei kai sen parempaa vävyä voisi
ollakaan!?
Laajalti tunnettua ja lehden listauksessakin
noteerattua on karjalaisten puheliaisuus. Karjaiseen kotiin voi huoletta tulla
oudompikin vieras kylään - ei tarvitse pelätä, että olisi jotenkin hiljaista tai
vaivaantunutta. Juttua piisaa kyllä. Mykkäkoulu on lehden mukaan karjalaiselle
pahempaa kuin karjalanpaistin puuttuminen joulupöydästä. Ja se on muuten
taivahan tosi! Mykkäkoulu on kerta kaikkiaan kamala keksintö ja täysin
karjalaiselle luonteelle vierasta. Kiihtyvyys nollasta sataan on hyvä, mutta
myös lauhdutin toimii hyvin ja riidat sivuutetaan nopeasti. Itkeä saa ja
nauraa, eivätkä ne tokikaan ole edes kaukana toisistaan.
Karjalaisten ihmisten sosiaalisuus on sekin huomattu
ja huomioitu listaa tehdessä. Tunnistan! Itselleni riittää keskimääräistä sosiaalisempi
työ, puolisko puolestaan jaksaa jaaritella ”kauppalankojensa” kanssa
puhelimessa pitkät pätkät. Tiedän, että kotipuolessa kyläillään edelleen
sukulaisten, tuttavien ja naapureiden kesken spontaanisti ja pienellä
varoitusajalla. Sitä vartenhan on tietenkin pakastimessa vierasvaraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti