100-vuotiaassa Suomessa

Presidentti Niinistö kertoi Loviisassa vieraillessaan, että ollessaan nuori sveitsiläisen kellon omistaja hän ihaili kaikkea, mikä tuli Sveitsistä. Hän sanoi, että maailmalla tuntuu nyt olevan ajatus, että kaikki, mikä tulee Pohjoismaista on hyvää. Ajatus pohjaa pitkälti koulutus- ja terveydenhoito-osaamiseemme.

Samaa vankkaa Suomi-kuvaa välittävät myös monet tv-ohjelmat. Muunmuassa matkailuohjelmassa, jossa käytiin katsomassa ympäri maailmaa muuttaneita suomalaisia ja kysyttiin, mitä Suomesta kunkin uudessa kotimaassa tiedetään. Tyypillisesti tunnutaan maailmalla eteläamerikkalaista Chileä myöten tiedettävän Suomen hyvästä koululaitoksesta ja terveydenhoidosta. Maailmalle on välittynyt suomalaisista kuva työteliäinä ja sanansa mittaisina  ihmisinä.

Sata vuotta tuntuu lapsen ja nuoren vinkkelistä kamalan pitkältä ajalta, mutta näin reilu viisikymppisen vinkkelistä se ei enää olekaan aivan mahdottoman pitkä aika. Puolisko päivitteli päivänä muuanna: ”Ajattele, me olemme eläneet yli puolet Suomen satavuotisesta itsenäisyyden ajasta. Ja miten hyvää aikaa se on ollutkin. Ei sotia ja koko ajan eteenpäin menoa.”

Usein muistelemani Anna-mummo oli syntynyt 1908 Suomen autonomiseen suuriruhtinaskuntaan ja käynyt koulunsa kiertokoulussa Topeliuksen Maamme-kirjaa opiskellen. Terveydenhuolto oli mummon aikoihin samoin vasta lapsenkengissä. Suomen 650 lääkäristä ei riittänyt lääkäriä jokaiseen kuntaan, vaikka kunnanlääkärijärjestelmää viriteltiinkin. Omillaan koetettiin tulla toimeen sairauksia hoitaessa, lääkärimatka tehtiin vain harvoin.  Mummo aloitti toisinaan kertoa juttua: ”kevväällä kaheksantoista...” Sen enempää en kuunnellut, sillä 1960-luvulla syntyneen lapsen korviin kuulosti siltä, että puhuttiin aivan kivikautisista asioista. Olisi kannattanut kuunnella tarkemmin silloin. Nyt kiinnostaisi kyllä, mutta mummo ei ole kertomassa.

Muistan jo aika hyvin 1970-lukua. Mummon ajan kiertokoulusta on tultu 1970-luvulla kaikille yhtenäiseen 9-vuotiseen peruskouluun. Lääkäreiden rinnalle koulutettiin 1920-luvulta alkaen ”terveyssisaria” ja 1940-luvulla alkoi kehittyä kansallinen rokotusohjelma. Kuplavolkkarilla ajavan terveyssisaren muistan minäkin ja rokotusjonon tietysti. Terveyskeskusmalliin tultiin 1970-luvulla. Samalla 70-luvulla käynnistyi myös Pekka Puskan Pohjois-Karjala -projekti, jossa tähdättiin valistuksen avulla pohjoiskarjalaisten ihmisten suuren sydäntautikuolleisuuden vähentämiseen. Meille koululaisille se tarkoitti vähäsuolaista ruokaa.

Tähän päivään tultaessa ovat niin peruskoulu kuin terveyskeskusmalli uudistamisen tarpeessa. Molempien kohdalla kuitenkin hirvittää, että uudistusinnossa menetetään paljon hyvää. Niin että menee se lapsi pesuveden mukana, kuten sanotaan. Puska on jaksanut valistaa kansaa ja päässyt jopa kansanedustajaksi. Pohjoiskarjalaisetkin elävät kauemmin kuin vielä 1960-luvulla ja sydäntaudit tunnistetaan paremmin. Puskan ansiosta taikka Puskasta huolimatta.

Sata vuotta sitten suomalaisia kehuttiin ahkeriksi ja työteliäiksi. Siinä maineessa oltiin takuulla vielä 1952, kun Suomi ainoana maailmassa sai maksettua sille määrätyt sotakorvaukset loppuun asti. Siihen pystyi vain ahkera ja yhteen hiileen puhaltava, samaan suuntaan katsova kansa.

Ahkeruus ei taida olla enää nykyään samanlainen koko kansan yhteinen ihanne ja kaikkien suosima hyve. Havahduttiinhan meillä syksypuolella ”ideologisiin työttömiin” - ihmisiin, joilla ei ole haluakaan lähteä töihin ja joille ei ”tavallinen työ” kelpaa. Meille onkin selvästi muotoutumassa työaloja, joille ei tahdo löytyä tekijöitä kotimaasta. Ilmiö oli nähtävissä jo 1990-luvulla mansikanpoimintatyövoiman puutteena. Nyt haetaan siivoustyöhön ja vanhustenhoitoon tekijöitä ulkomaita myöten.

Se yksi ”yhteinen hiili” meiltä suomalaisilta taisi hukkua Nokian romahtamisen myötä. Niin kauan kuin Nokia oli suomalaisomistuksessa, me olimme ylpeitä teknologiaosaamisestamme ja olimme kaikki - muilla kuin teknologia-aloilla työskentelevätkin - ottamassa osaa Nokian menestyksestä. Kun Nokia romahti, romahti meiltä suomalaisilta usko omaan osaamiseen.

Uuden vuosisadan tärkeänä tavoitteena olisikin löytää taas se yhteinen hiili, johon voisimme puhaltaa. Yhteinen suunta, johon työskennellä. Yhteinen ajatus siitä, mihin olemme Suomea viemässä. Sama se on Loviisassakin. Kaupunginjohtaja kehoitti olemaan ylpeitä Loviisasta. Olen ilman muuta samaa mieltä, että ylpeyteen on aihetta. Yhteiseen hiilen puhaltaminen on täälläkin avain onneen ja menestykseen. Kyllä meidän kelpaa lähteä uudelle vuosisadalle.