Lähti lapasesta

Muutama vuosi sitten sain olla viikon verran ”julkkis”, kun neuloin pätkävärjätystä langasta peruslapasta valtuuston kokouksessa.  Loviisassa ei ymmärretty sitä, että neulominen rauhoittaa, auttaa keskittymään tai että neulominen on kelpo puuhaa levottomille käsille.

Lapasista se neulominen alkoi viime syksynäkin.  Neuloin muutaman lapasparin lapsenlapsille käden lämmikkeiksi.  Sitten siirryin lempilajiini, eli sukkiin.

Talven saldo on tähän mennessä kaksikymmentäseitsemän paria.  Ja kerrottakoon sekin, että ne on kaikki neulottu ihan omalla ajalla – ei töissä, eikä kokouksissa.  Jouluun mennessä valmistui paketoitavaksi 17 paria perussukkia.  Joulun jälkeen alkoi uusi buumi, enemmän aivoja haastava kirjo- ja kuvioneuleinen sukkainnostus.  Innostuin jopa piirtämään omia kirjoneulemalleja ja toteutinkin niistä sekä mökkisukan että tulppaanisukan.

On mahdollista, että olisin lopettanut talven sukkatuotannon jo neljännessatasen kohdassa, mutta sitten tuli hääkutsu.  Kummipoika on menossa naimisiin tulevana kesänä ja sukkalahja tuntui luontevalta ajatukselta.  Päätin, että paras ne on tehdä jo nyt hyvissä ajoin ennen elokuuta, kun buumi on vielä  parahiksi päällä.  Vaikkei sukille liene käyttöä  elokuisessa Romanian Transsilvaniassa, kun häitä juhlitaan, luotan tarpeen tulevan pariskunnan talvikodissa Itävällassa.

Mietin tässä puikkoja kilkutellessani jo tulevia eläkepäiviäni.  Ajattelin, että jos työn ohessa kykenee talvikaudella neulomaan liki kolmekymmentä sukkaparia, ei 50 paria pitäisi olla eläkeläisenä temppu eikä mikään.  Luulen, että ehdin neulomisen lisäksi vielä harrastella kuorolaulua ja kansalaisopiston kädentaitopiirejä.  Kuvittelen pääseväni oikein joulumyyjäisiin sukkamummoksi.   Esikoinen on kyllä lakoniseen tapaansa varoitellut, että katetta syövät kipeytyvän niskan tarvitsemat Buranat ja hieronnat.  Mutta hui hai – odottakaapa vain, kymmenen vuoden päästä Riina on myyjäisten vakiokasvo eli sukkamummo!