Uudistus

Parikymmentä vuotta olen kirjoitellut Loviisan Sanomiin nimimerkin suojista. Nimimerkin takaa on ollut helppo kirjoittaa höpsötellen ja leikkisästi. Olen kokenut, ettei nimimerkkikirjoittajan ole tarvinnut pelätä kasvojensa menettämistä taikka kirjoittavan sivupersoonan sekaantumista työminän kanssa. Joku on joskus kysynyt, kirjoitetaanko Riinaa ryhmätyönä niin, että nimimerkin takana olisi useampi kirjoittaja. Pohtikohan kysyjä ehkä mielessään juttujen epätasalaatuisuutta – väliin kun tulee kirjoiteltua lähes puuta heinää. Toivottavasti sentään joskus on ajatusta ja ideaakin matkassa. Vaan ryhmätyöstä ei ole kyse, ihan itse vastaan joka jutusta.

Nyt sitten esitettiin lehdestä toive, että jutut julkaistaisiin jatkossa reilusti nimellä ja kuvalla varustettuina. Pienen pohdinnan jälkeen päätin, että mikäs siinä. Johan viime kunnallisvaalikampanjassa torilla kerroin olevani Riina, joten kovin suuri salaisuus ei henkilöllisyyteni enää voi olla. Nimimerkin suojissa piilottelu taitaisi muistuttaa jäniksen tapaa pistää päänsä pensaaseen ja uskotella olevansa katseilta piilossa, vaikka piilopaikan kavaltava hännäntupsu jääkin näkyviin.

Sitten tultiin vaikeampaan osaan eli valokuvan ottamiseen. Olen sen ajan lapsia, etten ole ollut vauvasta asti valokuvattavana, saati videokuvattavana. Selfieiden ottaminen on minulle liki mahdotonta. Aina kameralle poseeratessa ja virnistellessä on jotenkin epäluonteva ilme. Kurkistus voimauttavaan valokuvaukseen osana vertaismentorikoulutusta, ei sekään tuonut riittävästi helpotusta tilanteeseen. Valokuvattavana oleminen on yksinkertaisesti vaikeaa. Jotainhan siinä sitten kävi. Lieneekö kamerakin säikähtänyt kuvattavan jännittyneisyyttä vai heijastelivatko mummon kaksiteholasien linssit ikävästi? Yhtä kaikki, ensimmäinen kuvaussessio ei tuottanut kelvollista tulosta ja homma meni uusiksi.

Vielä annettiin omaan tahtiin ja omiaan pakisemaan tottuneelle lisää raameja. Jutussa saisi jatkossa olla osapuilleen ja koko lailla tarkalleen 2800 merkkiä. Jopahan mummo hätääntyi miettiessään, miten tuon merkkimäärän saa selville. Joutuisiko kirjoittaja jatkossa itse laskemaan kirjaimet, sanat vaiko kenties peräti vielä sanavälitkin? Onneksi työpaikalla oli tuoreempaa asiantuntemusta ohjatusta kirjoittamisesta ja sain vinkin, että Word-ohjelma pitää ihan rutiinisti huolen merkkien laskemisesta. Kuopus kommentoi tilannetta Pohjois-Karjalasta opiskelutehtäviensä ääreltä ja kertoi voivansa kikkailla joskus marginaalien taikka fonttien kanssa.  Ymmärsimme kyllä pian molemmat, että sellaiset kepulikonstit eivät palstaillessa taida tulla kyseeseen. Korkeintaan voinee merkkimäärää koettaa typistää kirjoittamalla sanoja yhteen uusiksi yhdyssanoiksi. Ja se sentään on kovin pientä ja lasketaan jo saivarteluksi.

2777.