Helpdesk

Siitä on ainakin kymmenen - jollei jo viisitoista vuotta - kun näin Lapinjärvellä näytelmän, johon oli oivaltavasti upotettu pieni filmin pätkä äiti-ihmisen arjesta. Filmissä äiti hoiteli vauvaa kotona ja vastaili koko ajan perheenjäsenten puheluihin. Joku kaihoili bussin aikatauluja, joku pizzerian puhelinnumeroa – kuka mitäkin. Puhelin soi taajaan ja äidillä oli vastaus kaikkeen. Tuo pieni pätkä näytelmää jäi mieleen, koska itse elin siihen aikaan samanlaista ”keskusliikenneaseman asemanhoitajan arkea”. Jälkeenpäin ajatellen voi miettiä, että olihan se mukavaakin, kun oli joka hetki koko perheelle niin kovin tarpeellinen.

Puolihuomaamatta tässä on lasten aikuistumisen myötä tullut siirretyksi huomattavasti hiljaisemmalle asemalle. Vastuulla on toki edelleen jonkinmoinen ”helpdesk”, mutta sen hoitaminen on enää sivutoimista, eikä ollenkaan samalla lailla päävastuu, kuten aikoinaan. Silti joskus osuu vielä päiviä, jolloin saa kokea olevansa omalla junaseisakkeellaan tarpeellinen ja tärkeä. Viime viikolla oli sellainen päivä.

Aloitin sen itse. Ilmoitin keskimmäiselle olevani menossa kirpparille. Kyselin oliko lapsenlapsilla jotain tarpeita. Helpdesk oli sillä avattu. Mummo lähti tehtävälle ja löysi kuin löysikin kaivatun suksipaketin ja loskakelin kengät.

Siinä välissä ymmärsin onneksi virkistää ja ravita itseäni maistuvalla teekupposella ja herkullisella lohipiirakalla. Sitten nimittäin alkoi kiire. Kaikki ottivat yhteyttä saman tunnin sisällä.

Kuopus kaipasi suksiaan ja monojaan Pohjois-Karjalaan. Hämärtyvässä illassa suksien ja sauvojen etsintä aitan vintiltä kännykän taskulampun valossa oli oma pieni ohjelmanumeronsa. Kuopuksen suksiin kuuluvien monojen etsintä mattokomerosta ja talon vintiltä ei tuottanut toivottua tulosta. Tai sikäli kyllä, että sain siivottua komeron lattialta Ikea-kassillisen käytöstä poistettuja kenkiä ja inventoitua talon vintille ikuisuussäilytykseen päätyneet tavarat. Kuopuksen omia monoja en löytänyt – ties vaikka lienen jo lahjoittanut koululle! Lopputulemana paketoin omat sukseni ja mononi Matkahuollon matkaan kuopukselle.

Esikoinen oli saanut pari postilähetystä. Hän itse ei ehtisi reissuiltaan kotiin vielä postin aukiollessa, joten helpdeskistä piipahdettiin valtakirjalla postiasialla.

Puolisko oli työreissulla ja kaipasi välimatkatietoja ja apua majoituspaikan selvittelyssä. Mikäs siinä – helpompi noita on kotoa tabletilta selvittää kuin pieneltä kännykän ruudulta autoa ajaessa. Helpdesk toimitti tiedot ajan tavan mukaan sekä tekstiviestillä että what’s appilla - eihän koskaan voi tietää, mitä mediaa matkalainen sujuvammin seuraa.

Tuosta äkillisestä tarpeellisuudesta toipuakseen sivuraiteen pikkuaseman helpdeskin hoitaja tarvitsi kaksi tuntia hiljaista sukanneulonta-aikaa oman nojatuolin uumenissa.