Niin muuttuvat asiat, onko pakko jaksaa muuttua mukana?

Pari talvea sitten putoushahmo Aina Inkeri Ankeinen ihmetteli: ”Miks kaiken täytyy aina muuttua?!” Mielensäpahoittaja puolestaan ilmoittaa vakaasti ja varmasti, että ennen kaikki oli paremmin. Nyt huomaan pohtivani samoja teemoja.

Silloin reilut kolmekymmentä vuotta sitten, kun ”riijuuaikaan” vielä kävimme tanssiravintoloissa, illan päätähti saapui lavalle yhdeksän, tai viimeistään iltakymmenen aikaan. Hän esiintyi orkestereineen 45 minuutin erissä monta kertaa. 45-minuuttisten välissä oli vartin tauko, jona aikana taiteilijat virkistäytyivät, jotta jaksoivat taas jatkaa. Ravintolassa tuli valomerkki puoli tuntia yli puolen yön ja viimeistään yhdeltä kaikkien piti olla jo ulkona ja kotimatkalla. Kovin iltaunisena ihmisenä ajattelen, että se oli hyvä järjestys. Se sopi varmaan yhtälailla esiintyjille kuin yleisöllekin. Esiintyjä saattoi ehkä vielä ajella kotiin nukkumaan ja yleisö saattoi jaksaa seuraavana aamuna töihinsä. Toisaalta, pakkokin systeemin oli sopia, sillä ravitsemisliikkeiden aukiolosta oli säädetty lailla.

Entäs sitten nyt säädösten vapautumisen jälkeen!? Olin hankkinut puoliskolle joululahjaksi ”bilepaketin” eli hotelliyöpymisen ja liput Arttu Wiskarin keikalle. Tämmöinen tapaus ilmoitettiin tapahtuvaksi helmikuun toisena päivänä.

Lähdimme reissuun jo iltapäivällä kolmelta ajatuksella, että nautimme bilepaketista koko rahan edestä. Syömme ravintolassa, saunomme hotellihuoneemme saunassa ja katselemme hotellihuoneessa telkkaria odotellessamme keikan alkua. Näin suunnittelimme ja niin teimmekin. Himppasen kuitenkin harmitti, kun itäturisteihin satsaavan hotellin tv-kanavat olivat Rustv ja Eurosport. Suomen kanavista näkyi vain yle1. Tulipahan sitten katseltua hiihtoa tänäkin talvena. Kilpahiihtäjät suksivat ensin tuntilaupalla pitkin latua, kunnes antoivat vuoron mäkihyppääjille. Ihmetytti meitä sekin, ettei hotellin vastaanotossa tiedetty kertoa keikan alkamisen aikaa. Kehotettiin vain tulemaan iltakahdeksan ja kymmenen välillä ravintolasaliin odottamaan.

Me teimme ohjeen mukaan ja olimme ravintolasalissa heti kahdeksan pintaan illan esiintyjää odottamassa. Vaan eihän se keikka helmikuun toisena päivänä alkanutkaan. Sehän käynnistyi vasta kolmannen päivän puolella puoli yhden aikaan aamuyöstä. Keikka kesti pikkuisen vajaan tunnin ja se oli kerralla valmis. Tauonjälkeistä uutta settiä ei ollut luvassa. Hipsimme keikan jälkeen hotellihuoneeseemme nukkumaan. Bileet saattoivat jatkua aamuviiteen – tiedä häntä.

Kuka moista aikataulumuutosta on voinut haluta? Tuskin esiintyjät, eikä varsinkaan yleisö! Luultavasti ravintoloitsijat, jotka saavat näin maksimoitua myyntinsä.

Kyllä tosiaan ennen oli paremmin. Pitääkö kaiken aina muuttua!?