Mummoilua

Lapsuuteni Itä-Suomessa käytettiin paljon sanontoja ja sanaparsia. Moni niistä on jäänyt mieleen, vaikka merkitys on auennut - tai ainakin tullut ymmärretyksi - vasta myöhemmin.

Yksi tuollainen aivan viime vuosina ymmärretty vanha ”viisaus” on, että lapset kannattaa tehdä nuorena. Ymmärsin jo neljännesvuosisata sitten, ettei lapsia noin vain tehdä – niitä saadaan, jos suodaan. Mutta tuon nuorena vanhemmaksi tulon seurauksena on toki mahdollisuus päästä bonuskierroksillekin nuorempana.

Meillä on nyt eletty jo viisi vuotta isovanhemmuuden vaihetta. Voi miten mukavaa onkaan, kun vielä kyetään laskeutumaan lattialle leikkimään, jaksetaan vetää Stigassa kahtakin murua kerrallaan ja pystytään lähtemään kimpassa lasten kanssa vaikka pilkkireissulle. Sen verran on näiden viiden vuoden aikana jo  tullut vanhuuden vaivaa, että on jo  ymmärrys siitä, että loputtomiin ei lattialle taivuta. Tai jos vielä lattialle legoleikkiin kyetäänkin, niin ylöspääsy on toinen temppu.

Lasten kasvun seuraaminen on tällä bonuskierroksella aivan uutta ja ihmeellistä. Kaiken opitun ihmettelylle on jotenkin enemmän aikaa kuin konsanaan omien kanssa. Tai ainakin jutut rekisteröidään toisella tarkkuudella ja niitä makustellaan puoliskon kanssa vielä moneen kertaan jälkikäteenkin. Ihan toivoisin sellaista lapsenlapsen kirjaa, johon isovanhemmat voisivat koodata opitut sanat ja taidot ynnä muut mukavat. Eihän niitä äiti tai isä kiireisessä arjessa ehdi välttämättä muistiin laittaakaan.  Lastenlasten lapsuusajan kirjan puuttuessa käytän tätä alustaa muistiinpanovälineenä ja kirjaan hauskoja oivalluksia tähän.

Murut olivat meillä taannoin yökylässä. Vierashuoneeseen nukkumaan käydessä Piltti ilmoitti omasta ja Pirpanan puolesta näin: ”Me olemme jo niin rohkeita, että voimme nukkua ilman sinua.”  Luvan näin saatuani poistuin omaan sänkyyni, kun kumpikin vihdoin nukkui. Yöllä oli reunan puolella nukkunut Piltti  pudonnut matalalta laverilta vierashuoneen pehmeälle nukkamatolle. Kotiin palattuaan hän oli kertonut äidilleen: ”Putosin sängystä. Se oli mummon syy, kun mummo karkasi ukin viereen!” Että semmoinen mummo…

Pirpanalla on suuri kunnioitus mummon sukkapuikkoja ja lankakoreja kohtaan. Koskaan hän ei ole puikkoihin itseään satuttanut.  Ikinä ei myöskään ole tarvinnut torua siitä, että hän olisi irrottanut puikon neuleesta tai sekoittanut langat. Lankakoppasen merkitys on 2,5 -vuotiaalla silti aivan selkeä. Pyysin tyttösiä valitsemaan korista itselleen mieluisen langan lapasia varten. Salamana oli Pirpana kipaissut korista kerän ja ilmoitti: ”minu punanen lapanen!”

Vaan tällä viikolla minulle vihdoin kirkastui mummouden korkein aste! Minä taidan saada oman leimausläpyskän Piltin päiväkotiinviemisiä ja sieltä hakemisia varten. Vau, niitä ei sentään kaikille jaeta! Ihan kuin olisin prenikan saamassa.