Normimaanantai

Loviisa mainostaa itseään ”kylien kaupunkina”. Minun viikossani se ihan tavallinen maanantai on varsinainen kyläkierros. Kierros on laajassa kaupungissamme sen verran pitkä, että päivän mittaan tarvittavien tavaroiden pakkaamiseen on syytä keskittyä, niin että kaikki tulee mukaan. Syytä on tarkistaa sekin, että tankissa on menovettä. Maanantaisin kilometrejä kertyy aika lailla tarkalleen sata.

Pakkasin siis seitsemän jälkeen autoani. Sulloin takapenkille lumipalloa esittävät säkkituolit ja niiden verhoiluun tuota tuonnempana tarvittavat valkoiset t-paidat. Lastasin laukkuuni tietokoneen ja tabletin, joita tiesin tarvittavan esikoulussa ekapeliä pelattaessa. Varmistin, että kaksi pelikassia ovat edelleen auton paksissa - valmiina eskaripuuhiin nekin. Nappasin jääkaapista mukaan sinne sunnuntai-iltana valmiiksi pakkaamani eväslaatikot, lounaan ja ilta-aterian. Työpöydän kulmalta kaapaisin vielä matkaani kirjastoon palautettavat kirjat - kaikki kolme dekkaria ja ihanan paksun lukuromaanin, jotka olin saanut luetuksi.

Ensimmäiseksi suuntasin Loviisan keskustaan tärkeälle kunnia- ja luottamustehtävälle, eli viemään Pilttiä päikkäriin. Tehtävä on vartissa hoidettu, mutta se on äärimmäisen tärkeä toimi. Aamuinen sylihetki päiväkodin aulassa virittää mummon päivän mukavalle taajuudelle. Toivottavasti myös Piltin päivän.

Seuraava suunta oli kartalla itään päin, Ruotsinpyhtään kirkonkylään. Siellä sain touhuilla pikkuihmisten parissa aamupäivällä liki lounaaseen saakka. Lounaani lämmitin kuitenkin laajan Loviisan koillisimmassa koulukylässä eli Ruotsinkylässä. Kalapihvien ja porkkanoiden jälkeen olin maanantaiseen tapaan iltapäivän kolmen oppitunnin ajan kaupunkimme osapuilleen pienimmän koulumme palveluksessa.

Iltapäivätuntien päätyttyä vaihdoin roolia ja palkanmaksajaa. Siirryin perusopetuksen työntekijästä vapaan sivistystyön palvelukseen ja ajelin teatterikerhotädiksi kaupungin länsilaidalle Koskenkylään. Kerholaisia odotellessa lämmitin ilta-ateriani kerhopaikan mikrossa ja puin valkoiset t-paidat vihreiden säkkituolien päälle, jotta voimme uskotella toisillemme - ja kukaties jatkossa yleisöllekin - että lumipalloista tässä tosiaankin on kyse.  Kerholaiset olivat harjoituksissaan jo pitkällä ja lähestyvän esiintymisen tuoma skarppaus ja keskittyminen siivittivät iltahetkeämme.

Kotimatkalla pysähdyin keskustassa kauppaan, koska päätin ansainneeni vielä jotain hyvää iltateelle. Kierros päättyi oman kylän, Tesjoen, kirjastoon, jossa palautin kirjat ja valitsin uutuuspöydältä alkavan viikon iltalukemiset. Puoli seitsemän aikaan olin kotona ja laitoin takkaan tulen.

Illalla ajattelin, että päivän säätä kuvasi kaksikin mummoni sanontaa. ”Uusi lumi on vanhan surma” ja ”kevät keikkuen tulevi”. Päivän mittaan satoi lunta, räntää ja rakeita – paistoipa välissä aurinkokin. Kerrassaan keikkuvainen kevätpäivä! Toivoakseni se räntäinen lumi oli sitä kevään tuovaa tappolunta!