Amerikkalaisissa elokuvissa ihmiset toisinaan katselevat jotain
elokuvaa, jonka osaavat suunnilleen repliikkejä myöten ulkoa. Kaipa meillä
suomalaisillakin on tuollaisia monta katselua kestäviä ikisuosikkeja. Luulen
monen suomalaismiehen nimeävän Tuntemattoman sotilaan monen katselun
elokuvaksi. Luultavasti nimeäjä vielä mainitsisi, mikä kolmesta versiosta katseltavaksi
kelpaa.
Minun kolme tärkeää elokuvaani ovat Forrest Gump, Hiljaiset
sillat ja Uneton Seattlessa. Näillä kaikilla on minulle jokin tärkeä merkitys
taikka yhtymäkohta omiin tapahtumiin. Nämä olen katsonut useaan kertaan ja tulen
varmasti katsomaan vielä monesti. Löydän niistä joka kerta jotain hienovaraista
ja tärkeää uutta.
Tein aikoinaan graduni vammaishuumorista. Tutkimme parini
kanssa sitä, miten vammaisista kerrottuihin vitseihin suhtautuvat vammaiset
henkilöt ja miten taas niin sanotut terveet nuoret aikuiset. Tutkimuksen tulos
oli se, että vammaiset henkilöt suhtautuivat vammaishuumoriin sallivammin kuin
terveet ihmiset. Ilmeisesti vammaton henkilö varoo liikaakin sitä, ettei vain
loukkaisi. Vammainen henkilö sen sijaan on usein ihan sinut vammansa kanssa ja
silloin asiasta saa vitsaillakin. Forrest Gumpissa kuvataan älyllisesti
kehitysvammaisen miehen olemusta ja elämää kauniisti ja kunnioittaen.
Elokuvassa on monta herkkää ja kaunista anekdoottia, kuten suklaarasia elämän
vertauskuvana. Forrestin äiti kuulemma aina sanoi, että elämä on kuin
suklaarasia – koskaan ei tiedä, mitä saa. Höyhenen leikillä tuulessa on oma
sanomansa silläkin.
Hiljaiset sillat liittyy mielessäni aina kuopuksen
syntymään. Olimmehan menneet illan suussa Porvooseen ajatuksella, että tänään
se vauva syntyy. Sairaalasta meidät kuitenkin lähetettiin vielä kaupungille
kävelemään, kun vaikutti siltä, ettei tulija niin kovin kiireinen ole. Teimme
työtä käskettyä ja kävelimme näyteikkunaostoksilla aikamme, kunnes menimme
elokuviin katsomaan Hiljaiset sillat. Clint Eastwoodin ohjaama, tuottama ja
näyttelemä elokuva oli varmaan ensimmäinen Eastwood-filmi, jonka katsoin.
Sittemmin olen katsonut monta. Tuo uskomaton vähäilmeisyydessään niin paljon viestivä
näyttelijä on tänä päivänä yksi suuria suosikkejani, siinä missä Hiljaisten
siltojen vastanäyttelijä Meryl Streep.
Uneton Seattlessa kertoo siitä, miten pikku poika järjestää
surun murtamalle isälleen naisseuraa. Lapsi on uskomattoman kekseliäs
soittaessaan radio-ohjelmaan ja kertoessaan isän tarvitsevan uuden vaimon.
Kaunis tarina ja lapsen keskeinen rooli tekevät tästä yhden minun
suosikkileffoistani. Ehkäpä se samalla tuo mieleen esikoisen keskeisen roolin
puoliskon työnsaannissa. Asuimme tuolloin vielä Itä-Suomessa. Esikoinen oli
3-vuotias, kun puolisko oli jättänyt urakkatarjouksen 3-tien hirviaitojen
pystyttämisestä. Projektipäällikkö
soitti ja kertoi, että tarjous oli hyväksytty. Viestin vastaanotti
lankapuhelimessa selkeäsanainen 3-vuotiaamme. Hän oli jopa hakenut kynän, jotta
pystyi ottamaan muistiin puhelinnumeron, johon puoliskon tulisi soittaa. Paha
vain, että siitä vihreästä sahanteräkuvioisesta tussiviivasta ei erottunut
numeroita. Kaikeksi onneksi projektipäällikkö soitti vielä uudemman kerran, kun
puoliskon vastaussoittoa ei viikkoon alkanut kuulua. Hetkeäkään hän ei ollut
epäillyt puhuneensa niin pienen lapsen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti