Ulkonäköpaineita

Ennen vanhaan ulkonäköpaineita oli tiettävästi vain teini-ikäisillä tytöillä. He hoksasivat verrata itseään toisiin ja olla tarkastelussaan kriittisiä. He näkivät itsellään liian paksut pohkeet, liian ohuet hiukset, liian pienet silmät, liian ulkonevat korvat tai jotain sinne päin. Luulen, että alle 10-vuotiaat saivat olla suht koht rauhassa, samoin yli 20-vuotiaat. Väitän, että jos oli sattunut syntymään mieheksi, ei paineita paljon ollut. Okei, voi olla, että aika taas yhden kerran kultaa muistoja ja vähäinen tietämykseni miehenä elelemisestä näkyy luuloissani, mutta kumminkin.

Nykyään ulkonäköpaineita on jokaisella – aivan sama olipa tyttö tai poika, vauva taikka vaari.

Vauvan pitäisi onnistua syntymään standardikokoisena ja käppyröitä pitkin kasvavana huolimatta siitä, millaiset geenit hän on sattunut saamaan. Ei auta selittää, että mummollakin on pitkä selkä ja naurettavan lyhyet jalat. Ei helpota sekään, jos kerrotaan lapsen isoisän BMI-indeksi. Luulisin, että ruokahalu vaikuttaa kasvamiseen. Tiedän monta nirsoa ipanaa, jonka syömisiä tulisi punnita kirjevaa’alla – toisaalta tunnen monta lasta, jolle kaikki maistuu ja kunnon nälkä tuntuu olevan ainakin viidesti päivässä. Miten he voisivat kasvaa samoja käyriä noudatellen?

Entäs aikuiset? Vaatefirmat kuvittelevat, että kaikki sopivat johonkin slimfit- muottiin ja ompelevat vaatteet niillä mitoilla. Aikuiset ihmiset joutuvat tuntemaan itsensä vääränmallisiksi, vääränkokoisiksi ja eriarvoisiksi vain sen vuoksi, etteivät ketjuvaatekauppojen ”slimfitit” sujahda päälle. Eriarvoiseksi homma menee viimeistään siinä kohtaa, kun pikkuisen pyylevämpi/ povekkaampi/ reitevämpi/ rehevämpi joutuu menemään kalliiseen erikoisliikkeeseen ja hankkimaan pukineensa sieltä.  Ei ole eroa, oletpa mies taikka nainen - XL-puodit rahastavat aina.

Iso ihminen joutuu kohtaamaan aikamoista kohtelua ja ennakkoluuloja. Isokokoisempaa ihmistä luullaan kömpelöksi/ epäliikunnalliseksi/ laiskaksi/ tyhmäksi. Näistä olettamuksista koituu lisää paineita ja  näyttämisen tarvetta. On tarve osoittaa notkeutensa ja liikunnallisuutensa vaikkapa sitten kiipeämällä seinälle, heittämällä kuperkeikkaa tai taipumalla siltaan. Tarvitseeko pienen ja hoikan ihmisen näin todistella? Epäilen! Laiskuuden ja tyhmyyden epäilyksistä karistautuminen saattaa johtaa vaikka millaiseen hikipingottamiseen ja tietomäärällä leuhkimiseen. Tarvitseeko hoikan ihmisen olla koko ajan näyttö päällä ja tuoda tietämystään julki? Tuskinpa!

Muitakin sitkeitä olettamuksia on. Lihavien ihmisten joviaalius esimerkiksi. Siihenkö vedotaan, kun aivan vieras ihminen voi hotellin aamiaispöydässä huikata isokokoiselle ihmiselle tyyliin:  ”Siinä tulee nälkäisen näköinen mies!” Syötävä se on isonkin ihmisen! Haluan uskoa, että hoikissakin ihmisissä on joukossa hyväntuulisia, toisaalta haluan varata meille pullukoille myös mahdollisuuden olla sietämättä kaikkea ja olla toisin päivin jopa kiukkuisia ja huumorintajuttomia.