Kahden tulen välissä

Suomen sijainti Venäjän ja Ruotsin välissä on ollut aina jollain tapaa kriittinen. Menneinä vuosisatoina olemme kuuluneet milloin Venäjän, milloin Ruotsin etupiiriin. Meidän maamme on ollut haluttu puskuri vuoron perään itäiselle ja läntiselle naapurille. Onneksi olemme saaneet olla viimeisen reilun sata vuotta omillamme ja itsenäisinä kasvattamassa omanlaistamme maata ja toimintakulttuuria.

Suomen rooli suhteessa naapurimaihin on itsenäisyyden aikakaudella usein ollut kuin miellyttämään pyrkivän lapsen suhde vanhempiinsa. Olemme tehneet kaikkemme, ettemme vain loukkaa tai pahoita Venäjän mieltä ja matkimme kaikessa - tyhmässäkin – Ruotsia. Tästä olemme tehneet oikein taiteenlajin. Puhuttiinpa siitä Venäjän suuntaan nöyristelystä jossain vaiheessa sanalla ’suomettuminen’. Nythän tilannetta ymmärretään maailmallakin paremmin ja Suomen diplomatiaa arvostetaan niin, että vaikeita tapaamisia ja kokouksia halutaan tavan takaa järjestää puolueettomalla Suomen maaperällä. Tänne rohkenevat tulla isoiset idästä ja lännestä – jopa tapaamaan toisiaan. Perinteisesti olemme ihannoineet Ruotsia ja Ruotsi on toiminut meille jonkinmoisena tavoiteltavan kehityksen mallimaana. Ainakin kouluasioissa olemme Ruotsia seuraten menneet väärään suuntaan, oma linjamme olisi ollut kaikin puolin parempi.

Nyt olemme sikäli oudossa tilanteessa, että kun vuosisatojen saatossa uhka oli vuorotellen idässä tai lännessä, se onkin nyt yhtä aikaa sekä idässä että lännessä. Meinaan tautiuhka. Naapurit heräsivät koronatoimiin huomattavasti Suomea myöhemmin ja taudin kulku on sairastavuus- ja kuolleisuuslukujen valossa molemmilla naapureilla aivan toisella tasolla kuin meillä. Rajaliikenne on meille tärkeää sekä idän että lännen suunnalla, mutta nyt rajoille tarvitaan etenemisen esteitä. Esteet tarvitaan, ettei tauti leviä meille hallitsemattomasti ja siihen yritetään pyrkiä rajoittamalla tautia levittävien ihmisten liikkumista.

Vitsi, että olen ylpeä Suomen valitsemasta avoimuuden ja taudin rajoittamisen linjasta. Itäinen naapuri uhosi aivan liian kauan, ettei tauti heille tule ja länsinaapuri taisi luottaa hannuhanhimaiseen tuuriinsa samoin uskoen, ettei vitsaus heitä kosketa. Nyt sitten jyllää ryökäle Suomen molemmin puolin niin pahana, että vallan hirvittää. Eihän tuommoista toivoisi pahimmille vihamiehille, saati kelpo naapureille.  

Annan meidän johtotyttösille monta mokaa anteeksi, kun kumminkin parhaansa yrittävät ja alamaisiaan ahkerasti käänteistä ja koreografioista infoavat. Ihan sama, vaikka suojainhankinnoissa tuli töpättyä, näkyvät töpeksivän muutkin. Iso-Britannia osti käyttökelvottomia korona-testejä Kiinasta liki kahdellakymmenellä miljoonalla. Onhan se nyt paljon isompi moka kuin muutaman miljoonan epäkurantit ostokset hämärähemmojen kautta. Senkin annan anteeksi, että rajoittamistoimet ovat olleet melkoista vatkaamista ja veivaamista. Tässähän on menty tyyliin ’kaikki koululaiset kotiin – okei otetaanpa sittenkin osa takaisin kouluun’ ja ’Uusimaa laitetaan kolmeksi viikoksi tiukasti säppiin – eiku reilu kaksi viikkoa riittää sittenkin’.  Annan anteeksi, kun kumminkin tuntuu, että koko ajan on tehty pikemmin liikaa kuin liian vähän.

Ja mikä parasta, kesä tulevat tänäkin vuonna! Jos ei nyt vallan festarikesä, niin piha- ja parvekekesä kumminkin!