Tässä on nyt eletty pian kolme viikkoa etäelämää. Ihmeen
luonnikkaasti se alun pienen kipuilun jälkeen sujuukin. Työmatka on lyhyt, ei
tarvitse rapsutella aamukuuraisia auton ikkunoita, eväänä on tuttua kotiruokaa. No välitunteja tosin ei ole, eikä opettajainhuoneen
iloisia naurunremakoita.
Kokoontumisrajoituksia en suuremmin jää kaipaamaan,
sittenkään vaikka Piiperon ristiäisistä takuulla tulee varsinainen suvun kasku
tulevillekin sukupolville kerrottavaksi. Perheessä on Piipero mukaan lukien
kuusi henkeä. Seurakunnassa laskettiin, etteivät kaikki neljä isovanhempaa voi
tulla paikalle, vaikka kaikki alle 70-vuotiaita ovatkin, sillä pappihan on jo
seitsemäs ja olisi vaikea rajata kuka isovanhemmista pääsee tilaisuuteen ja
kuka ei. Suunnitelmissa oli, että perheen lisäksi livenä paikalle pääsisivät
vain yksi kummeista ja pappi. Isovanhemmille tilaisuus videoitaisiin ja
esitettäisiin jälkeenpäin järjestettävillä ristiäiskahveilla. Kausilenssun vuoksi tämäkin suunnitelma on
jäissä…
Leikki on lapsen tapa purkaa ja käsitellä vaikeita asioita. Lapsenlapset
eivät hekään ole voineet välttyä koronauutisilta ja varsin paljon he tuntuvat
teemasta ymmärtäneenkin. Viime viikonloppuna Piltti, Pirpana ja Poitsu
leikkivät uutta, itse keksimäänsä hippaleikkiä. Me olemme tietysti nähneet
tämänkin vain videolta. Leikissä otettiin kiinni matkan päästä
selänrapsuttimella koskettaen. Samalla piti huutaa: ”Korona!” Vaikuttivatko
Uudenmaan rajaamisesta näytetyt uutiskuvat siihen, että pian leikkiin lisättiin
liikennevalot. Leikinjohtaja näytti milloin punaista, keltaista taikka vihreää
palikkaa - ja vain vihreällä sai juosta.
Huumori on aikuisten leikkiä ja huumorilla on helppo
keventää raskasta tunnelmaa ja suorastaan pienentää ahdistavaa mörköä. Voi mikä
määrä koronavitsejä, ”Uudenmaan tasavalta”- ja ”Et voi tulla rajan taa”
-tyyppisiä sanaleikkejä facebookissa kiertääkään! Samasta syystä naamakirjassa
kiertää nyt parhaillaan aivan poikkeuksellisen monta haastekuvakampanjaa,
joissa kehotetaan lataamaan hyvää mieltä tuottavia ja kannustavia kuvia.
Jokainen yrittää hakea ilon pilkahdusta jostain ja täyttää maailmaa muillakin
kuin koronauutisilla. Aivan mainiota ja kannatettavaa itsehoitoa!
On tässä ajassa monta hyvää juttua, joiden soisi jäävän tämän
jälkeenkin voimaan ja vakiintuvan tavaksi. Etäpalaverit esimerkiksi. Miksi
ihmeessä meillä koulutoimessakin on ajeltu ympäri laajaa Loviisan pitäjää
haaskaten paitsi polttoainetta, myös tehokasta työaikaa. Tekniikka etäkokousten
pitämiseen on ollut olemassa, mutta vasta pakon edessä tulimme opetelleeksi sen
käyttämisen. Muutaman tekniikan takkuamisen tilanteen voi antaa mennä
oppirahojen piikkiin, mutta äänestän etäpalaverit ehdottomasti jatkoon!
Puolisko on ainakin vuoden haaveillut siitä, että tavara
liikkuisi ihan ilman, että hän itse sitä liikuttaa. Puheen ja toiveen tasolle se
olisi saattanut jäädä vieläkin, mutta taudin pelossa oli riskiryhmäläisen
suostuttava luottamaan kuljetusfirmoihin. Ja kas, tavarahan liikkuu, kun sitä
ohjelmoi liikkeelle Rapakiven olohuoneen peränurkasta kotitietokoneelta. Toivon
todellakin, että tämäkin jää pysyväksi käytännöksi!
Etäkaffet, etälenkit ja ”etäskumpat” puoltavat nekin osin
paikkaansa sittenkin, kun kahviloihin taas pääsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti