sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Iso kuva ja uusi normaali




Hassua, miten kieli muuttuu ja vähän väliä luodaan uusia kielikuvia, joita sitten käytetään kyllästymiseen ja ärsyyntymiseen asti. Poliitikot näkevät nykyään kaiken jotenkin laajemmin ja puhuvat ”isosta kuvasta”. Aivan kuin tavallinen kansalainen ei osaisi tuota isoa kuvaa nähdä ja joutuisi tuijottelemaan vain jotain pikkukuvaa siinä oman itsensä ympärillä.  Aiemmin poliitikot arvioivat asioita ”pitkällä tähtäimellä” tai ”pitkässä juoksussa”- nyt heillä on käsissään tämä ”iso kuva”.

Meille on alettu toitottaa ”uudesta normaalista”. Ensi kuulemalta sekin on jotenkin kummallinen ja vähän ärsyttäväkin ilmaisu, mutta pienen makustelun jälkeen hoksaa kyllä, että jotain tulee muuttumaan pysyvästi ja niistä asioista on vain tultava meille uudet tavat ja käyttäytymisen normit.

Käsien aiempaakin uutterampi peseminen ja fyysisen välimatkan pitäminen saavat luultavasti jäädä vakituiseksi tavaksi. Kättely joutunee kaikkoamaan sopimuksen teon ja kaupan vahvistamisen merkkinä. Kaveria ei luultavasti parane halailla kesän jälkeenkään. Voi olla, että hanskat ovat kauppavaruste siellä uudessa normaalissa.

Mitenkähän muuttuu matkailu? Vanhassa normaalissa lentomatkat olivat mahdollisia ihan meille taviksillekin. Halpoja lentoja oli runsaasti tyrkyllä, kuten myös edullista majoitusta yksityisissä airbnb-asunnoissa. Luulenpa, että ne lentoyhtiöt, jotka tämän täydellisen äkkipysäyksen jälkeen pystyvät vielä käynnistämään toimintansa, joutuvat hinnoittelemaan matkansa uudelleen ja niihin lentoihin tavallisella tallaajalla tuskin on varaa. Meidän matkamme suuntautuvat melkoisen varmasti vain kotimaan kohteisiin. Ja sehän on hyvä. Niin paljon kaunista ja ennennäkemätöntä katsottavaa löytyy kotimaastakin. Sitä kautta kykenemme tukemaan kotimaisia toimijoita, vaikkei se tietenkään korvaa kokonaan menetystä, joka koituu ulkomaisten turistien puutteesta. Nimittäin sama se on muuallakin maailmassa, tuskin lentelevät kiinalaiset kaukaista Suomea katsomaan ja poissa pysyvät varmasti muutkin matkaajat.

Nyt kun on opittu viihtymään ja toimimaan kotona, osataan se varmasti jatkossakin. Leipominen on lisääntynyt jopa niin paljon, että hiivasta on ajoittain ollut pulaa. Neuropsykologit kertovat leipomisen rauhoittavan mieltä, tuovan nopeaa mielihyvän tunnetta ja tasapainottavan aivojen käyttöä. Kotiruokaa on nyt ryhdytty laittamaan aiempaa uutterammin ja ihan raaka-aineista alkaen. Siitä kertovat kauppojen tilastot perunan porkkanan ja jauhelihan kulutuksesta. Kotiruoan laittaminen on sekin leppoisaa puuhaa ja ruoan hauduttelu ajan kanssa luo rentoa kotoilutunnelmaa.  Saattaapa olla, että moni on tunnistanut nämä hyvät vaikutukset itsessään, vaikkei osaa tuntemuksiaan psykologien termein sanoittaa. Saattaa olla, että ruoanlaitolle ja leipomiselle haetaan aikaa siinä uudessa normaalissakin.

Aiemmin harrastukset tapahtuivat paljolti kodin ulkopuolella, nyt poikkeustilanteessa on harrastettu kotona tai ulkosalla. Kuntosalien spinningtuntien ja ohjattujen treenituntien sijasta on kulutettu lenkkipolkuja ja retkeilty luontoreiteillä perhekunnittain. Moni tuntuu löytäneen aikaa myös käsityöharrastusten elvyttämiselle, siitä kertoo käsityöliikkeiden vilkastunut postimyyntikauppa. Eiköhän vain perheretkeilylle, lapasen neulomiselle ja kotiompelulle olisi sijaa myös uudessa normaalissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti