torstai 31. joulukuuta 2020

Moninaisista huolehtivat Martat

 


 


Sukuni naiset ovat aina kuuluneet Marttoihin. Marttalaulu ja siniruudulliset mekot kuuluvat lapsuusmuistoihini. Kylän emännät onnittelivat usein syntymäpäiväsankaria laulaen Marttalaulua yhtenäisiin leninkeihin pukeutuneina.  Nykyään minäkin olen Martta. Vaikka olen kuulunut paikallisen Martta-yhdistyksen kautta valtakunnalliseen Martta-järjestöön vasta vuoden päivät, olen ollut henkinen Martta kaiken ikääni. Miellän marttailun mukavaksi monimuotoiseksi kotoilemiseksi ja moninaisten kodin askareiden järkiperäiseksi huolehtimiseksi. Neuvonta ja ohjaus sekä vinkkien ja vaikkapa tainten vaihtaminen kuuluvat yhtä lailla marttailuun. Sienestys, marjastus, leipominen ja käsityöt ovat mielestäni arjen marttailua parhaimmillaan. Parasta marttojen ohjeissa on konstailemattomuus ja pyrkimys hifistelyn sijasta tehtävien rationalisointiin.

 

Martoilla on vuosien saatossa ollut monta mieleenpainuvaa ja fiksua slogania, joiden avulla on vaikkapa ohjattu eroon liiasta pingottamisesta kotijuhlan valmisteluissa. Tutuimpana esimerkkinä varmasti tämä: ”Komeroita ei tarvitse siivota jouluksi, jollet aio viettää jouluasi komerossa.” 

 

Ai miten mielelläni muistutin itseäni tästä taas joulun alla ollessani upiuuvuksissa syksyn töistä. Tuorein Martat-lehti vinkkasi kolme erilaista joulusiivousta: 30 minuutin siistimisen ja 1-2 tunnin siivouksen lisäksi esiteltiin myös paloissa etenevä ja parin joulunalusviikon aikana vähitellen tehtävä perusteellinen joulusiivous. Meillä riitti hyvinkin se parin tunnin keskilattian siivoukseen keskittyvä viikkosiivous lisättynä takan päällyksen imuroinnilla, jolla saatiin maaliskuussa kuolleen Leevi-kissan viimeiset karvat pois huushollista. Komeroihin en ennen joulua kajonnut, vaan pikemminkin piilottelin näkyviä kasoja pöydiltä ja tasoilta ovien taakse piiloon.

 

Hyvin levätyn joulun jälkeen oli yllättäen uutta virtaa ja innostusta komeroiden siivoukseen. Uuden vuoden kunniaksi meillä voi nyt kurkata vaikka eteisen mattokaappiin. Sopii siellä toki halutessaan vaikka uuden vuoden yön pötköttelemäänkin. Mikä on lähtiessä taas loppiaiselta töihin, kun eteiskomeron lisäksi tuli raikottua oma vaatekaappi ja vieläpä vierashuonekin.

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti