Taas kaikki kauniit muistot

 

 

 

Näin joulun alla - ja varsinkin tällaisen erilaisen joulun alla - tulevat mieleen monet muistot. Joulumuistot ovat kauniita, sillä ne haikeatkin muistot saavat jouluna yllensä katkeransuloisen tomusokeroinnin. Rapakiven torpan mummolla on takana jo hyvän matkaa kuudettakymmenettä joulua. Aivan kaikista ei toki ole muistikuvia, sillä ensimmäisen jouluni koin jo puolitoistakuisena, enkä voi väittää muistavani mitään toisesta tai kolmannestakaan joulustani.

 

Luultavasti olin nelivuotias sinä jouluna, jonka muistikuvaa peittää osittain vanhan tuvan seinänvieruspenkki. Joulupukki oli tuomassa minulle sinisiä puusuksia, mutta itse pukki oli niin pelottavan näköinen, että katsoin paremmaksi ottaa väliimme jykevän penkin. Onneksi pukki kuitenkin jätti sukset, vaikken rohjennut mennä itse niitä vastaanottamaan. Muistan myöhemmin hiihtäneeni talon ympärillä laulellen ja äidin neuloma sininen villahame heiluen.

 

Saatoin olla jo kuusi, kun pääsin oman pienen rahasumman kanssa kilometrin päähän lähikauppaan jouluostoksille. Rahani riittivät tikkareihin ja Pepe-lakuihin. Saattoi hyvin olla sama joulu, jolloin paketoin lisukkeeksi sipuleita ja kuivaa pyykkiä talon vintin kuivausnaruilta. Paketointi nyt vain oli niin kertakaikkisen kivaa, ettei minulle riittänyt pelkkien namujen paketointi.

 

Ensimmäinen itse valmistamani joulu on sekin jo 35 vuoden takaa. Maalaistaloissa kasvaneina kuvittelimme varmaan puoliskon kanssa kumpikin, että kinkun standardikoko on 12 kiloa. Sellaista sikatilalta hankittua jättikinkkua suolasimme saavissa kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Kinkun paistamisessa meinasi tulla ongelma, kun kinkku ei ollut sopia uuden talon leivinuunin luukusta sisään. Viittä vuotta myöhemmin meidän perheessä elettiin lamajoulua ja kinkku oli pienen pieni paistipala. Olen joskus ennenkin kertonut, että puolisko asetteli uunissa vieläkin pienemmäksi sulaneen possupalan viereen tulitikkuaskin ja otti kuvan. Silloin kuva otettiin sentään vain meidän muistojen arkistoon, eikä jaettu facebookissa kaikelle kansalle.

 

Syksyllä 1992 muutimme itäiselle Uudellemaalle, kauas suvuista. Kaikkina 28 jouluna olemme tehneet joulun alla Itä-Suomen turneen ja käyneet lahjanvaihdossa kummilasten ja sukulaisten kodeissa. Joskus reissu on tehty jo itsenäisyyspäivän tienoossa, joskus lähempänä joulua. Äiti on halunnut aina laittaa joulun alla meille pikkujoulun nimissä täyden karjalaisen joulupöydän kaikkine laatikoineen, sienisalaatteineen, karjalanpiirakoineen, karjalanpaisteineen ja kinkkuineen. Varsinaisen joulun olemme viettäneet aina omin perhein kotona, tai muutaman kerran Kanarian lämmössä.

 

Tänä vuonna on toisin.  Pitkin syksyä teimme äidin kanssa eräänlaista surutyötä ja tulimme lopulta siihen tulokseen, että tänä vuonna pikkujoulua ei voida toteuttaa. Olisi liian riskaabelia ajella etelästä vielä varsin turvalliseen Pohjois-Karjalaan, jos se tauti olisi sattunutkin jostain mukaan tarttumaan. Todettiin, että nyt pitää vain muistella menneitä pikkujouluja ja katsella kauniita kuvia äidin kattauksista.

 

Tänä vuonna kuopus ei pääse jouluksi kotiin. Ensimmäistä kertaa ikinä lapsi jää opiskelupaikkakunnalle jouluksi. Kuusta ihailtaneen videopuhelun välityksellä. Lahjojen vaihdon hoitaa tänä vuonna Smartposti ja R-kioskien pakettipalvelu.

 

Joulusta 2020 kertyy taas uusia, erilaisia joulumuistoja.